keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Ufo case #8: UFOs Over London (June 24, 2011)

YouTubessa ja muissa medioissa on esillä suuri määrä erilaisia amatöörivideoita, joiden kerrotaan sisältävän tavalla tai toisella ufoihin liittyviä havaintoja. Videoiden aitoutta arvioitaessa ongelma on ensinnäkin usein videoiden tekninen laatu, tai lähinnä puutteet teknisessä laadussa. YouTubessa nähty video voi olla alkujaankin teknisesti heikkotasoinen, eli esimerkiksi ties kuinka monennen sukupolven VHS-nauhasta digitaaliseen muotoon siirretty videopätkä, heikkotasoisella matkapuhelimella tai heikkotasoisen zoomin tai resoluution omaavalla videokameralla kuvattu, tai tietokoneen puutteellisella editointiohjelmalla ”kompressoitua” tai "renderöityä" materiaalia - ja viimeistään videota alkuperäisestä lähteestä nettiin siirrettäessä kuvantasoa on automaattisesti supistettu niin, että nähty lopputulos saattaa jättää paljonkin toivomisen varaa.

Edellisten tapausten lisäksi netissä pyörii monenmoista häirikköä, jotka pyrkivät pilailemaan aiheen tiimoilta. Nämä pellet on syytä jättää kuitenkin omaan arvoonsa. Nykytekniikalla on lisäksi mahdollista tehdä tietokoneella osaavissa käsissä sangen näyttäviä erikoistehosteita, ja sen myötä myös melko uskottavanoloisia videoita. Harjaantuneen silmän on kuitenkin melko helppoa karsia myös nämä pois aitouslistalta. Näiden epäaitojen ufo-videoiden takana on tällöin yleensä nuori tai nuorehko, tavalla tai toisella julkisuutta tavoitteleva mieshenkilö, joka on enemmän tai vähemmän perehtynyt tietokoneen hyödyntämiseen erikoistehosteissa ja ufojen mallinnuksissa. Nämä tekeleet vähentävät valitettavasti kuitenkin samalla selittämättömien ufo-videoiden uskottavuutta. Katsoja joutuu siis arvioimaan ensin tarkasti näkemäänsä, ja muodostamaan sen perusteella mielipiteensä yksistään jo videon aitoudesta. Samalla olisi hyvä pyrkiä selvittämään olosuhteet ja taustat kuvaustilanteen takana. Ja mikäli videota voitaisiin pitää aitona, niin sen jälkeen arvioimaan mikä kuvattu kohde tai valoilmiö oikein on.

Olen vakuuttunut siitä, että osa väitetyistä ufo-videoista sisältävät varmasti myös todellisia ufo-havaintoja. Näiden osalta kuvattava kohde on kuitenkin yleensä sangen kaukana, ja tapahtuma on kuvattu monesti myös pimeään aikaan. Toisaalta, eihän sitä ei voi pitää kuvaajan vikana, mikäli ufot eivät yleensä näyttäydy aivan lähietäisyydellä? Edellisten lisäksi nähtävillä on myös joukko monessa mielessä hyvinkin uskottavia ja teknisesti sangen hyvätasoisia videoita, joiden aitoudesta ei voi kuitenkaan olla lopulta varma, kun pyrkii selvittämään videon lähdettä ja kuvaustilannetta, ja pitää samalla mielessä nykytekniikan suomat editointimahdollisuudet.


Case8: UFOs Over London (June 24, 2011)

Ufoja kuvattuna Great Portland Streetilta käsin
 läntisessä Lontoossa kesäkuun loppupuolella 2011.

YouTubessa on nähtävillä vähintään kolme erilaista videota, joiden kerrotaan sisältävän ufoja Lontoon taivaalla eri ihmisten kuvaamina kesäkuussa 2011. Internetissä on kovastikin väitelty näiden videoiden aitouden ja epäaitouden puolesta. Vähintään yhden uutisoinnin mukaan samantyyppisiä ufoja olisi nähty sekä kuvattu eri puolella Lontoota lisäksi vielä useampaankin otteeseen kesäkuun loppupuolella 2011. Näihin ufo-havaintoihin liittyen kyseessä olisi yleensä ollut yksi isompi lentävä kohde ja useita pienempiä.


Erityisen paljon huomiota on kerännyt nyt ohessa esitettävä video. Mikäli kyseessä on sen osalta väärennös, joka on luonnollisesti hyvin mahdollista, on kyseessä mielestäni joka tapauksessa todellinen taideteos. 
Kyseinen video on kuvattu kesäkuussa London BBC Radio 1 –rakennuksen ulkopuolella keskellä kirkasta päivää. Kuvausajankohdan kerrotaan olevan perjantai, 24. heinäkuuta 2011. Videossa ihmiset tiirailevat taivaalle, jossa on nähtävissä selkeästi tavallisuudesta poikkeavia valoilmiöitä. Kuvaaja onnistuu itsekin saamaan niitä tallennettua. Kuvaaja kertoo, että hän oli yli viikon ajan yrittänyt saada näitä valoilmiöitä kuvattua, ja vihdoin onnistui siinä. Eli toisin sanoen, niitä olisi näkynyt ainakin silloin tällöin noin viikon ajan Lontoon taivaalla. ”… Onnistuin saamaan nämä otukset kameraan selkeänä päivänä, ja sain jopa lähikuvaa. Niiden ilmestyminen näyttää keräävän melkoisen ihmisjoukon. Voiko joku selittää mitä ihmettä nämä valot oikein ovat?”


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.