maanantai 13. helmikuuta 2012

Case study: ancient Mars

Luotettavia tietoja marsin taannoisesta sivilisaatiosta on luonnollisesti melko haasteellista kerätä, mutta olen koonnut tähän kuitenkin joitakin asioita ja johtopäätöksiä, niistä tiedonjyväsistä ja käsityksistä, joita minulla tällä hetkellä on. Nämä tiedot kuitenkin muotoutuvat jatkuvasti sitä mukaa mitä uutta olemassa olevista teorioista ja todisteista pystyn yhdistämään tähän kokonaisuuteen, ja ylipäätänsä mitä tietoa ihmiskunnalle paljastuu marsiin liittyvien tutkimusten ja jatkossa julkaistujen kuvien osata.

 

Planeetta, jota kutsumme nykyään nimellä Mars, ei ollut alkujaan sen niminen. Nykyisen nimen - Mars - antoivat roomalaiset vasta pari tuhatta vuotta sitten, mutta tuhansia vuosia ennen sitä kyseistä planeettaa kutsuttiin maassa nimellä ”Heru” ja ”Horus”, ja tämän nimen kerrotaan olevan lähtöisin nykyisen Egyptin alueelta. Nähdäkseni todennäköisempää kuitenkin on, että planeetan alkuperäinen nimi on lähtöisin jostain aivan muualta, eli itse Marsista.

Eräs keskeinen lähtökohta marsin historiassa on, että sen asukkaat eivät olleet kotoisin alkujaan sieltä. He eivät todennäköisesti olleet edes tästä aurinkokunnasta, vaan olivat muuttaneet sinne muualta galaksiltamme, jossa he olivat sivilisaationa kehittyneet, todennäköisesti miljoonien vuosien aikana. Siihen liittyen vaihtoehtoisen maailmanhistorian asiantuntijat kiistelevät lähinnä kahden eri vaihtoehdon välillä, joista ensimmäinen on Sirius, tähti, joka sijaitsee 8,7 valovuoden etäisyydellä Maasta. Sirius on tähtitaivaan kirkkain tähti maasta katsottuna. Toinen, yhtä lailla mahdollinen vaihtoehto on Seulaset -tähtijoukko (Pleiades), jonka etäisyys on tosin monikymmenkertainen Siriukseen verrattuna. Tätä kirjoittaessani en kuitenkaan ole vielä varma marsilaisten alkuperästä, mutta ilmeistä kuitenkin on, että nämä vaihtoehdot ovat niitä todennäköisimpiä.

Lukuisat vaihtoehtoisen historian ja ufologian tutkijat kiistelevät edelleen kovasti siitä, milloin tämä siirtokunta olisi perustettu marsiin. Ehdotettu aikajänne historiassa taaksepäin vaihtelee tällöin kymmenistä miljoonista aina muutamaan kymmeneen tuhanteen vuoteen. Varsinaista viisasten kiveä minulla ei ole tähän tällä hetkellä tarjota. Todennäköisempää mielestäni kuitenkin on, että he muuttivat planeetalle lähempänä nykyaikaa, korkeintaan 750.000 vuotta sitten, mutta mahdollisesti myös huomattavasti myöhemmin.

Mukana tuomaansa teknologiaa hyödyntämällä he rakensivat sinne vuosien saatossa kukoistavan ja toimivan sivilisaation. Heillä oli käytössään esimerkiksi tekniikkaa ja menetelmiä, jonka avulla he pystyivät vaivatta muokkaamaan ja liikuttamaan suuria kivilohkareita, joita he hyödynsivät sitten maanpäällisten rakennusten tekemisessä.
Eräitä alueita, joista erilaisia raunioita on havaittu jo vuosikymmeniä sitten planeetan kiertoradalta otettujen kuvien perusteella, kutsutaan nykyään nimellä Cydonia ja Utopia. Tähän saakka kaikkein laajin raunioalue on havaittu hiljattain valtavasta, joskin laakeasta Hale -kraaterista, joka kuuluu paljon suurempaan Argyre Planitia Crater -syvänteeseen. Tähän liittyvät nimenomaiset kuvat on julkaissut The European Space Agency (ESA), joka on kuvannut planeettaa NASAn lisäksi. Tällä alueella on kuvista havaittu merkkejä laajasta, kaupunkimaisesta asutuksesta, joka sisältää monentyyppisiä rakennelmia, samoin kuin mahdollisia merkkejä maanviljelyksestä. Kyseisiä kuvia on ilmiselvästi käsitelty ja paikoin myös sumennettu, mutta silti riittävästi merkkejä on jäänyt kuvista näkyviin niitä suurennettaessa ja kontrastia muutettaessa. Nämä kuvat eivät ole ainoita merkkejä asutuskeskuksista, vaan erinäisissä muissakin kuvasuurennoksissa, ilmeisistä peittely-yrityksistä huolimatta, on nähtävissä muotoja, joiden esiintyminen luonnossa on hyvin epätodennäköistä.

Marsin rakennuskanta koostui useammasta asutuskeskuksesta. He rakensivat asuintalojen lisäksi mm. linnoituksia, patoja, kanavia, siltoja, eräänlaisia lentoasemia ja tasanteita aluksiaan varten, kupoleita, sekä lukuisia erilaisia monumentteja. He tekivät myös laajan tunneliverkoston sekä muita rakennelmiaan maan alle, jossa he säilyttivät avaruusaluksiaan. Perustamissaan laitoksissa he rakensivat aluksia runsaasti lisää vuosien mittaan. Heillä oli käytössään ydinvoima, mutta myös edistyksellisempää teknologiaa energiantuotantoon ja avaruusaluksiensa voimanlähteeksi.

Marsilaiset rakensivat erikokoisia pyramideja kotiplaneetalta mukana tuomansa rakennustavan mukaisesti. He käyttivät näitä pyramideja moniin tarkoituksiin, kuten vapaaseen energiantuotantoon. Hyötykäytössä pyramidit tuottivat mm. sähköä, valoa ja tiettyjä radioaaltoja, ja niitä käytettiin myös pitkän matkan yhteydenpitoon. Pyramidien kautta turvattiin yhteiskunnan yleinen kehitys ja toimivuus.

Asukkailla oli myös karjaa ja he viljelivät maata. Asukasmäärä kasvoikin vähitellen sivilisaation laajentuessa. Planeetta ei kuitenkaan ollut nähdäkseni varsinaisesti yliasuttu, eli asukasluku oli korkeimmillaankin todennäköisesti vain muutama miljoona asukasta, mutta mahdollisesti myös matalampi. Suuri osa asukkaista kävi kauppaa keskenään, ja todennäköisesti myös muiden aurinkokuntaamme perustettujen siirtokuntien kanssa, ja tätä varten heillä oli käytössään myös jonkinlainen rahayksikkö.

Erään vahvan teorian mukaan Mars -planeetan asukkaat tunnettiin eräänlaisina aurinkokuntamme vartijoina, ja he olivat osa suurempaa galaksinlaajuista yhteisöä. He näyttivät monella tavalla ihmisenkaltaisia, eivätkä välttämättä poikenneet ulkoisesti juurikaan nykyihmisestä. Mahdollista tosin on, että heidän kallonsa saattoivat olla hiukan kookkaampia, ja olla keskipituudeltaan myös jonkin verran pidempiä kuin nykyihminen.

Planeetalle muutettaessa olemassa oleva ympäristö oli ilmeisesti hyvin elinkelpoinen. Planeetalla esiintyi tuolloin runsaasti vettä, niin valtavina järvinä ja merinä, kuin jokina sekä lampinakin. Itse asiassa noin kolmasosa sen pinta-alasta oli veden peitossa. Planeetalla oli myös laajoja preerioita, metsiä, korkeita vuoria, kanjoneita, jäätiköitä, kraattereita, aavikoita, sekä myös lukuisia aktiivisia tulivuoria. Myös erilaisia viherkasveja kasvoi runsaasti. Melko todennäköistä on lisäksi, että siellä eli myös runsas eläimistö.

Keskilämpötila oli selkeästi korkeampi kuin nykyään ja ilmakehä oli myös hengityskelpoista. Planeetan suuren vesimäärän johdosta siellä satoi vettä ja lunta, ja vuodenajat erottuivat selkeästi toisistaan. Mars oli siis monessa suhteessa tuolloin hyvin paljon Maan kaltainen planeetta.

___________________________

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.