perjantai 3. helmikuuta 2012

UFO case #10: Belgian UFO wave (1989-1990)


Belgiassa koettiin 1980-90-lukujen vaihteessa mittava ufo-havaintojen aalto, joka kesti marraskuusta 1989 aina kesäkuuhun 1990 asti. Kyseessä on eräs parhaiten dokumentoitu ufo-tapausten sarja koko maailmassa. Belgian ilmavoimat seurasivat tutkallaan näitä tuntemattomia kohteita lukuisia kertoja, ja muutamaan otteeseen myös yrittivät jahdata niitä hävittäjäkoneillaan. Todistajahavainnoissa näitä tuntemattomia kohteita kuvailtiin kolmionmuotoisiksi, joiden kulmissa oli kirkkaita valoja, jotka myös muuttivat väriään punaisen, vihreän ja keltaisen välillä. Havaintojen ja kuvien perusteella kolmion keskellä oli vielä neljäs valo. Näitä vastaavia ufo-havaintoja tehtiin Belgian lisäksi myös sen lähialueilla, eli osassa Hollantia, Ranskaa, Luxemburgia ja Saksaa.

Ensimmäinen tähän sarjaan liittyvä dokumentoitu ufo-havainto tehtiin 29.marraskuuta 1989 Eupenin kaupungin lähellä, jolloin todistajina olivat myös kolme paikallista poliisipartiota. Kohde oli kolmionmuotoinen, lensi melko matalalla, ja täysin äänettömästi. Jo ensimmäisenä yönä kirjattiin 143 erillistä todistajahavaintoa tuntemattomasta lentävästä kohteesta. Havaintojen sarja jatkui keskeytyksettä runsaan puolen vuoden ajan, kunnes ne vähitellen laantuivat kesällä 1990. Kaiken kaikkiaan tuhannet ihmiset tässä pienessä maassa tekivät jonkinlaisen ilmoituksen ufo-havainnoistaan tänä aikana, ja havaittu kohde oli yleensä juuri kolmionmuotoinen. Kyseisiä havaintoja tehtiin sekä päivisin että öisin. Sadat ihmiset yrittivät myös ottaa kuvia havainnostaan, mutta kuvat eivät yleensä onnistuneet, vaan kohteet olivat kuvissa hyvin epäselviä. Jotkut asiantuntijat epäilivät, että ufojen infrapunavalo olisi sotkenut kameroiden toimivuutta. Joitakin onnistuneita kuvia, sekä myös videokuvaa, onnistuttiin kuitenkin ottamaan. Kuten usein näiden ufo-tapausten osalta, mukana saattaa olla myös joku huijauskuva, ja tässäkin casessa ainakin yhden julkisuudessa olleen valokuvan osalta kiistellään sen aitoudesta.

Ufo-havaintojen huippu Belgiassa koettiin puolen yön molemmin puolin 30.-31. maaliskuuta 1990, jolloin Belgian ilmavoimat jahtasi Brysselin kaakkoispuolella Glonsin kaupungin lähellä kahdella F-16 –hävittäjällään useampaa valoilmiötä tutkahavaintojen pohjalta. Ainakin neljä tutka-asemaa havaitsi nämä kohteet yhtä aikaa. Silminnäkijät kertoivat, että ainakin yksi näistä ufoista olisi ollut erittäin kookas ja kolmionmuotoinen. Hävittäjien lähestyessä kohteet kuitenkin katosivat tai vaihtoivat aina salamannopeasti paikkaa.

Hävittäjän saadessa yhden kohteista hetkeksi tutkan lukitukseen ensimmäistä kertaa, kohde kiihdytti vauhtiaan 240 km tunnista yli 1770 km tuntivauhtiin, ja samanaikaisesti pudotti korkeutta 2700 metristä 1500 metriin alle kahdessa sekunnissa, ja siitä kohde nousi 3350 metriin ennen kuin laskeutui melkein maan tasalle. Vastaavantyyppisiä liikkeitä kohde suoritti myös seuraavilla kerroilla aina koneiden lähestyessä. Salannopeista liikkeistä huolimatta ne liikkuivat äänettömästi. Nämä valot ja hävittäjien hyökkäykset olivat selkeästi nähtävissä myös maasta käsin. Tätä kissa-hiiri-leikkiä jatkui noin tunnin ajan ennen kuin ufot poistuvat paikalta. Näitä yöllisiä tapahtumia todisti sillä kertaa peräti noin 13500 ihmistä maasta käsin, joista myös 2600 tekivät kirjallisen kuvauksen näkemästään.

Erilaisten todisteiden määrä tuntemattomista valoilmiöistä Belgian ilmatilassa vuosina 1989 - 1990 on niin ylitsepursuavan runsas, etteivät näitä tapahtumia ole voineet kiistää kuin kaikkein villeimmät skeptikot. Heidänkin selityksensä mukaan nämä tuhannet ufo-havainnot johtuivat pääasiassa erilaisista massaharhoista. Virallista selitystä Belgian ufo-havainnoille ei vieläkään ole pystytty antamaan.

Kolmionmuotoisia ufoja on nähty Euroopassa runsaasti myös tämän massatapahtuman jälkeen, erityisesti Iso-Britanniassa, mutta nämä havainnot eivät ole saavuttaneet samanlaista kansainvälistä huomiota kuin tämä Belgian ufo case.





_____________________

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.