tiistai 14. helmikuuta 2012

Case study: ancient Mars & Atlantis (hypothesis)

Hypoteeseni mukaan Marsissa kukoistaneen sivilisaation aikana heidän vierailunsa ulottuivat myös maapallolle. Syitä vierailuun oli lukuisia. Eräs syy oli eittämättä maan luonnonvarat, kuten kulta, kupari ja uraani. Uraania ja tiettyjä mineraaleja ei ollut luonnostaan Marsissa, ei ainakaan tarpeeksi, ja erään teorian mukaan he tarvitsivat niitä todennäköisesti avaruusaluksiaan, tieteellisiä kokeitaan ja energiantuotantoaan varten. Mahdollista on, että eräs syy kullan hankkimiselle saattoi olla myös Marsin asukkaiden kauneusihanteet, eli ainakin kultaa saatettiin käyttää myös esimerkiksi koristeluun.

Kaikkein merkittävin syy marsin asukkaiden vierailuille maahan olivat silloiselle ihmisrodulle tehdyt geenimanipulaatiot, joiden avulla muokattiin ja nopeutettiin ihmisrodun kehitystä heidän haluamaansa suuntaan. Heidän ensimmäiset vierailunsa ajoittuivat aikaan, jolloin maapallolla elävä ihmisrotu poikkesi vielä suuresti nykyihmisestä.

Hypoteesini mukaan muinaisaikojen edistyksellinen ja mystinen ”Atlantis” sijaitsi todellisuudessa alkujaan planeetalla ”Heru” taikka ”Horus”. Tätä nimitystä, jota muinaiset egyptiläiset käyttivät, tarkoittaa nykykielellä marsia. Kuuluisan selvännäkijä Edgar Caycen 1930-luvulla esittämän väitteen mukaan ”Atlantis oli henkisesti ja teknisesti korkea kulttuuri, jonka asukkaat olivat onnistuneet valjastamaan ydinenergian ja taitaneet lentämisen”.

Alkuperäisen legendan ”Atlantiksesta” kuuli kreikkalainen valtiomies Solon matkallaan Egyptissä, noin 600 vuotta ennen ajanlaskumme alkua vanhalta egyptiläiseltä papilta, jonka nimi oli Sonchis. Solon muutti alkuperäisessä tarinassa olevia yksityiskohtia, sekä siinä esiintyneiden nimet paremmin sopimaan kreikkalaiseen mytologiaan silloin tehdyn käännöstyön yhteydessä, ja samassa yhteydessä hän keksi myös mystisen nimen ”Atlantis” kuvaamaan omasta mielestään paremmin eeppisessä kertomuksessa  esitettyä ”kuningaskuntaa”.  Kyseessä oli kuitenkin jälkikäteen keksitty nimi, eikä mitä ilmeisimmin kuvannut alkuperäistä nimeä millään lailla. Esitetyn väitteen mukaan Egyptissä, jossain salaisessa paikassa, säilytettiin tuolloin myös jonkinlaista koodikirjaa, joka olisi sisältänyt myös ”Atlantiksen” todellisen sijainnin.

Edellisen pohjalta esitän, että maapallolla kauan sitten kukoistaneet korkeakulttuurit olisivat peräisin, ainakin osaksi marsista. Tällöin ”atlantilaisten” vaikutus maapallon ja ihmisrodun kehitykseen olisi ollut monessa suhteessa myös erittäin merkittävä. Mikäli tämä hypoteesini pitää paikkaansa, on lisäksi hyvin mahdollista, että aluetta, jota nykyään kutsutaan marsissa nimellä ”Cydonia”, saattaa tarkoittaa käytännössä samaa asiaa kuin ”Atlantis”. Ilmankos alkuperäistä ”Atlantista” on ollut hieman hankalaa löytää mistään maan päältä?

Maapollolle perustetuissa siirtokunnissa ympäri maailmaa käytettiin heidän mukana tuomaansa edistyksellistä teknologiaa. He rakennuttivat mm. pyramideja, joiden rakentamisessa hyödynsivät silloisia ihmisrotuja, jotka pääsääntöisesti palvoivat heitä jumalinaan. Kuitenkin, vuosituhansien saatossa, kirjallisten dokumenttien kadotessa, ja humanoidien poistuttua asteittain näiden siirtokuntien hallinnasta, legenda tästä korkeammasta sivilisaatiosta muuttui kansakuntien joukossa ja vähitellen tarina muotoutui osaksi maapallon historiaa. Mutta mitä jos kyse oli kuitenkin lähtökohtaisesti osasta Marsin historiaa, ja vain välillisesti maapallolle perustettujen siirtokuntien kautta maapallon historiasta?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.