keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Case study: the viability of life on Mars


Olen aina ollut kiinnostunut Maamme lähiplaneetoista ja mahdollisuudesta siitä, onko niissä joskus ollut tai esiintyykö niissä edelleen elämää. Tähän liittyen aurinkokuntamme planeetoista Kuun lisäksi erityisesti Mars on herättänyt ihmiskunnassa vähintään 1800-luvulta asti runsaasti spekulaatioita, ja aiheesta on myös virinnyt oma tieteiskulttuurinsa. Lapsesta saakka on meille opetettu, että Mars on kuollut planeetta ja siellä ei ole milloinkaan ollut elämää. Onko näin?

Yhdysvaltain ilmailu- ja avaruushallinto eli National Aeronautics and Space Administration (NASA)  on Yhdysvaltain valtion vuonna 1958 perustama organisaatio, joka vastaa Yhdysvaltain avaruusohjelmasta. NASA on tehnyt tähän mennessä kymmenkunta miehittämätöntä lentoa Marsiin, joiden aikana on kuvannut planeettaa ja kerännyt myös erilaisia näytteitä sieltä. NASA on julkaissut Marsin kiertoradalta ja pinnalta otettuja valokuvia, ja niitä on myös nähtävillä NASAn virallisella sivustolla. Ne sisältävät tavattoman paljon muutakin tietoa NASA:n monipuolisista avaruuden tutkimushankkeista, planeetoista sekä myös kuvia niistä. Sivustot ovat laajuudessaan vakuuttavat.

Julkaistujen kuvien perusteella Mars on karu ja autio planeetta, ilman ilmeisiä elämänmerkkejä. Huomattavaa kuitenkin on, vaikka sitä ei kuvista heti käykään ilmi, että vettä, elämän tärkeää peruselementtiä, esiintyy planeetalla luonnostaan.  Ja missä on vettä, on mielestäni hyvin todennäköistä, että siellä voi esiintyä myös elämää. Vettä löytyy Marsista nimittäin ainakin jäätiköinä, ja mitä ilmeisimmin myös maanalaisina vesivarastoina.


NASAlla työskentelevä tutkija antaa ymmärtää eräässä lausunnossaan, että muutama miljardi vuotta sitten Marsissa olisi tosiaan saattanut olla jonkinlaista alkeellista elämää planeetalta löytyneiden jäätyneiden mikrobien perusteella. "Olemme löytäneet merkkejä äärimmäisen pienistä yksisoluisista eliöistä, jotka muistuttavat Maan fossilisia nanobakteereja. Näiden yhteydessä esiintyy orgaanisia PAH-yhdisteitä sekä rikki- ja rautayhdisteitä." NASAn joidenkin arvioiden mukaan planeetalla on kuitenkin elämään vaadittavat olosuhteet ja alkuaineet periaatteessa olemassa, mutta todisteita nykyisestä elämästä ei heidän mukaansa ole.

Marsin nykyiset elinolosuhteet vaikuttavat kieltämättä haasteellisilta. Keskilämpötilan kerrotaan olevan pakkasen puolella - planeetalla on huiman kylmiä, mutta paikoin myös suhteellisen lämpimiä alueita. Vertailun vuoksi maan keskilämpötila on runsaat 14 celsiusastetta. Kerrotaan - siis NASA ilmoittaa - että marsin ilmakehä ei ole hengityskelpoinen ihmiselle ja painovoima olisi vain 38% maan painovoimasta.  Maassa esimerkiksi typen osuus on noin 78% ja hapen noin 21% ilmasta. Marsin ilma puolestaan sisältää virallisen ilmoituksen mukaan 95% hiilidioksidia, 3% typpeä, 1,6% argonia, ja loppuosa on pieniä määriä happea, vesihöyryä, ja muita kaasuja. Tämän perusteella ilman ei siis pitäisi olla sopivaa ihmiselle hengitettäväksi.

Kuitenkin, eräässä venälaisten tiedemiesten ihmisille suorittamassa Mars-hengitys-simultaatiossa, mahdollisiin tuleviin miehitettyihin Mars-lentoihin liittyen, happi on korvattu argonilla, jalokaasulla, jota marsissa on luonnostaan, ja ihmiset ovat monien suureksi yllätykseksi pystyneet hengittämään. Tämän pohjalta on siis syytä pitää mieli avoimena Marsin ilmakehän hengityskelpoisuudesta tai ainakin siitä, että yksinkertaiset apuvälineet voisivat mahdollistaa hengittämisen Marsissa, ilman ”apuhappea”.




Mutta en jätä asiaa tähän, vaan menen teorioissani jatkossa vielä useamman askeleen eteenpäin. Uskon nimittäin vahvasti, että Mars oli aikoinaan hyvinkin elinkelpoinen planeetta, jossa oli hengityskelpoinen ilmakehä, pilviä, neljä vuodenaikaa, jäätiköitä, viherkasveja, laajoja järviä, lampia, kanaaleita ja runsaasti eläimiä. Sekä edistynyt humanoidien sivilisaatio. Jotain dramaattista kuitenkin tapahtui mikä muutti kaiken. Tiedän, että monet ovat kanssani samaa mieltä tästä.

________________________________

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.