keskiviikko 26. joulukuuta 2012

DUMBS, part 8: Denver underground bases

Denverin kansainvälisen lentokentän alueen lisäksi Denverin lähiailueella kerrotaan olevan ainakin kolme erillistä maanalaista sotilastukikohtaa. Kuten tunnettua, Denverin länsipuolellä Coloradossa sijaitsevat laajat vuoristoalueet. Yksi salainen maanalainen tukikohta sijaitseekin siellä Front Range Mountain -vuoriston alueella, useita kymmeniä kilometrejä Denverin luoteispuolella. Toinen tukikohta sijaitsee välittömästi Denverin metroalueen länsipuolella, Denverin keskustan ja Front Range Mountainin tukikohdan välissä, jossa maan alle on sijoitettuina liittovaltion eri järjestöjen (kuten CIA, NSA) yhteisiä toimitiloja.

Nelson Road at North 51st Street,
Longemontin länsipuolella.
Edellisen lisäksi, kolmas tukikohta sijaitsee runsaat 70 kilometriä Denverin pohjoispuolella, Longemontin kaupungin läheisyydessä Table Mountainin lähellä, johon on liittovaltion mittava maanalainen tutkimustukikohta laboratorioineen. Toisin kuin kaksi edellistä maanalaista tukikohtaa, tämän sijaintia ei ole pyritty millään tavalla salaamaan. Maan päälle näkyvät lähinnä suuret lautasantennit, joka on sinänsä sangen viaton näky, mutta väitetään, että maan alla tapahtuu runsaasti salaista sotilastoimintaa, vaikkakaan mitään konkreettisia todisteita ei julkisuudessa ole. Virallisesti siellä suoritetaan  Yhdysvaltain kauppaministeriön alaisia  elektromagneettisia tutkimuksia. 
Sattumaa tai ei, Longemontissa kuvattu hiljattain öinen ufo-havainto:
http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=9c_7npa5JSA


Joka tapauksessa, viime aikoina Denverin alueella on tehty lukuisia silminäkijähavaintoja äärimmäisen nopeasti liikkuvista tunnistamattomista ilma-aluksista. Esimerkiksi YouTube-videopalvelussa on nähtävissä lukuisia videoita ja viitteitä oudoista, erittäin nopeasti liikkuvista kohteista, sekä yöllisistä valoilmiöistä Denverin taivaalla, jotka nousevat ja laskeutuvat Denverin lähialueella. Viime aikoina myös  matkustajalentokoneiden miehistöt  ovat raportoineet oudoista lentävistä lautasen ja kolmion muotoisista aluksista Denverin alueella. Nämä kohteet eivät kuitenkaan ole yleensä näkyneet virallisissa tutkahavainnoissa.

Hiljattain myös KDVR/Fox julkaisi televisiossa materiaalia erittäin nopeasti liikkuvista aluksista Denverin keskustan yläpuolella - edellisistä tapahtumista kerrottiin siis valtavirran tv-uutisissa. Alan ammattilaisten mielestä filmissä näkyvät kohteet eivät olleet lentokoneita, lennokkeja, helikoptereita, lintuja, eivätkä  hyönteisiä.  Yleisessä tiedossa lisäksi on, etteivät mitkään ihmisen rakentamat lentoalukset  liiku niin nopeasti. Jälkikäteen esille nostetut teoriat luonnollisesta selityksestä näille Denverin tapahtumille eivät kuulosta kovinkaan uskottavilta tai todennäköisiltä. Kaikki asiaan liittyvät selittämättömät havainnot ja tapahtumat voivat luonnollisesti jälleen olla vain sattumia, mutta voiko sattumia olla myös tässä Denverin tapauksessa näin paljoa? Edellisen pohjalta vaikuttaisikin mielestäni mahdolliselta - elleivät alukset sitten ilmaannu jostain toisesta todellisuudesta, ulottuvuudesta tai värähtelytaajuudesta - että nämä UFO-havainnot liittyvät jollain tavalla Yhdysvaltain hallinnon maanalaisten sotilastukikohtien toimintaan Denverin alueella. Sijaitseeko kenties Denverin länsipuolen tukikohdissa UFO-teknologiaa, jolla myös lennetään säännöllisesti?

Vuoden 2012 Denverin ufo-tapauksista kerrotaan esimerkiksi seuraavissa YouTube-videoissa:

http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=ivKmamEMBYw


http://www.youtube.com/watch?v=MNhONAfNLyw

Huomattavaa on, ettei kyseessä ei ole mikään yksittäinen televisiossa uutisoitu poikkeuksellinen ufo-tapaus, vaan vastaavia on ollut viime vuosina lukuisia, yksistään jo Yhdysvalloissa. Denver ei siis ole mitenkään ainutlaatuinen ufo-havaintojen osalta. Itse asiassa kyseessä on vain yksi useista kymmenistä, ellei sadoista ufo-havaintojen keskittymien alueista. Amatoorivideoiden ja valokuvien lisäksi näistä havainnoista on uutisoitu televisiossa usein myös paikallisesti viime vuoden aikana, ja YouTubesta on nähtäveillä lukuisia mielenkiintoisia videoita aiheeseen liittyen. Ohessa on puolestaan eräs kooste viime aikoina amatoorien kuvaamista videoista, joissa on nähtävillä  toinen toistaan erikoisempia ilma-aluksia. Osa videolla kuvatuista aluksista saattaa olla Yhdysvaltain ilmavoimien huippusalaisia kokeellisia lentokoneita, mutta nähdäkseni eivät varmasti kaikki. Videon lopussa on eräs ilma-alus, joka on kuvattu kolmesta eri kuvakulmasta. Kuten myöhemmin on tarkoitus käydä tarkemmin lävitse, kaikki ufot eivät ole suinkaan lautasen muotoisia.




tiistai 18. joulukuuta 2012

DUMBS, part 7: Denver international airport




Coloradossa, Denverin keskustan itäpuolella sijaitseva Denver international airport (DIA / DEA) on alueeltaan (140 km2) laajin lentokenttäkonmpeksi Yhdysvalloissa. Se valmistui vuosia aikataulustaan myöhässä ja jo ennestään massiivisen miljardiluokan budjetin ylittyessä kolminkertaisesti vuonna 1995. Valmistumistaan lähtien DIA:han on liittynyt valtava huhumylly, se on ollut monien salaliittoterioiden keskittymä, sillä lentokentän yhteydessä väitetään olevan mittasuhteiltaan valtava rakennuskompleksi maan alla. Jo yksistään siksi se ansaitsee tulla nostetuksi esille yli sadan muun yhdysvaltalaisen  maanalaisen sotilastukikohdan joukosta. Aihetta on käsitelty laajasti internetissä, ja aiheesta on tehty myös lukuisia tv-ohjelmia. Vaikka konkreettisia todisteita ei julkisuuteen saakka ole päätynyt, on aiheeseen liittyvä huhumylly lähes ehtymätön. Esimerkiksi, onko vain sattumaa, että lentokentän kiitotiet näyttävät yläpuolelta katsottuna risteytyvän natsien Swatsika -symbolin tavalla?

Väitetään, että uuden lentokentän rakentamisen alulle laittajana toimi CIA 80-luvun alussa. Väitetään, että lentokentän neljän varsinaisen maanalaisen huoltokerroksen lisäksi niiden alta löytyy useita muitakin kerroksia, ja kerrosten lukumäärä olisi kaikkiaan kahdeksan. Ne olisivat yhteydessä lentokenttääkin selvästi suurempaan salaiseen sotilastukikohtaan, jota rakennettiin samanaikaisesti lentokenttäkompleksin kanssa, jolloin nämä rakennustyöt herättivät mahdollisimman vähän ylimääräistä huomiota. Väitetään, että maanalaisia rakennelmia rakennettiin tuolloin viiteen eri kohtaan. Edelleen, kerrotaan, että eri rakennusvaiheita hoiti kaikkiaan viisi erillistä suurta urakoitsijaa, jotka eivät tienneet kokonaisuudesta.  Rakennusvaiheiden loppupuolella käynnissä olleet rakennusvaiheet yhdistettiin sitten toisiinsa. Väitetään, että tämä maanalainen kaupunki on halkaisijaltaan jopa 35 kilometriä. Mikäli tämä olisi totta, kyseessä olisi täten käsittämättömän laaja kompleksi - maailman suurin maanalainen kaupunki.

http://www.youtube.com/watch?v=B9EpqBf0oCY


Usealta taholta väitetään, että CIA on muuttanut vuosina 2009 - 2011 kaikessa hiljaisuudessa päämajansa Virginian Langleystä juuri näihin maanalaisiin tiloihin, Denverin  kansainvälisen lentokentän alueelle. Nämä suunnitelmat ovat olleet kuitenkin olemassa jo yli kymmenen vuotta. Näitä väitteitä CIA ei kommentoi. Joka tapauksessa tukikohta ulottuisi useiden kymmenien neliökilometrien alueelle, lentokentän ja Denverin keskustan väliselle alueelle, joka on varattu lentokentän käyttöön. Edelleen, väitetään, että Englannin kuningatar oli ostanut 90-luvulla maata juuri tältä Denverin lentokentän alueelta Britannian käyttöön.

Väitetään, että Denverin lentokentän alapuolella sijaitsevat CIA:n uudet toimitilat, josta käsin johdetaan jatkossa uutta maailmanjärjestystä, The New World Orderia. Kerrotaan, että kyseessä on myös Yhdysvaltain uusi pääkaupunki kriisitilanteita varten. Edelleen, kerrotaan, Yhdysvaltain johdon lisäksi suurin osa maapallon eliitistä siirtyy erilliskutsusta kolmannen maailmansodan tai luonnonmullistusten käynnistyessä. Väitetään lisäksi, että siellä olisi tiloja myös muuhun käyttöön, kuten poliittisten vastustajien vangitsemista varten. Luonnollisesti, kansainvälisen lentokentän läheiset maanalaiset tilat olisi yhdistetty magneettijunayhteyksillä muihin maanalaisiin tukikohtiin, mukaan lukien myös muut Denverin alueen alla sijaitsevat tukikohdat. Mitään näistä edellisistä väitteistä ei ole kuitenkaan pystytty todistamaan julkisuudessa.


Lentokentän alueelle on sijoitettu valtava pirunsilmäinen
hevosen patsas. Patsaan suunnitellut taiteilija menehtyi
salaperäisessä onnettomuudessa työn ollessa vielä kesken
.


Denverin kansainvälinen lentokenttä tunnetaan maailmanlaajuisesti vähintään eksentrisestä kuva- ja veistostaiteestaan, jota useat tahot pitävät groteskina ja irvokkaana. Virallisen version mukaan näiden julkisissa tiloissa sijaitsevien taideteosten tarkoitus on suojella lentomatkustajia, samoin kuin ottaa kantaa maailmanlaajuisen  luonnonsuojelun  puolesta. Kenties onkin näin? Ottaen huomioon nämä teokset kyseessä on kuitenkin sangen erikoinen selitys, parhaimmillaankin.  Pahimmillaan tämä selitys ontuu, eikä ole alkuunkaan uskottava.

Henkilökohtaisesti ihmettelen, miksi näissä väkivaltaa kuvaavissa taideteoksissa on ollut pakko laittaa miljoonien matkustajien nähtäville mm. Israelin, Yhdysvaltain, Iso-Britannian ja monien muiden maiden lippuja, kuolleita ihmisiä arkuissa, kuolleita eläimiä, aseita, tappamista sekä monenlaista muuta väkivaltaista symboliikaa.  Sekä miksi lentokentän sisälle ja ulkoalueelle on sijoitettu outoja pirun kaltaisia hahmoja  erilaisten patsaiden muodossa.  Henkilökohtaisesti  hämmästelen kovasti sitäkin, että miksi lentokentän johto on sallinut tällaiset irvokkaat "taide"teokset tiloihinsa aivan toimintansa alusta saakka. Näitä taideteoksia ovat analysoineet useat "salaliittoa" tutkivat tahot, joiden mukaan niiden merkitys liittyy uuden maailmanjärjestyksen tapahtumien kuvaamiseen. Asiasta on nähtävillä myös lukuisia videoita YouTubessa.


  

torstai 6. joulukuuta 2012

DUMBS, part 6: Alien abductions to the Californian USO base

Santa Catalinan lomasaari kuvattuna San Pedrosta,
Kalifornian rannikolta käsin, josta matkaa sinne on
vajaat 42 kilometriä.
Kalifornian merenalainen tukikohta on vain yksi monista - kaikkiaan niiden lukumäärä voi olla useita kymmeniä. Useat henkilöt, jotka väittävät tulleensa siepatuiksi ja palautetuiksi Kaliforniassa UFO-tapauksiin liittyen, ovat kertoneet, että heidät oli viety johonkin  tukikohtaan, joka vaikutti olevan meren alla ja, joka on ollut kooltaan useamman kaupunkikorttelin kokoinen. Siepattujen ihmisten pystyessä hengittämään tukikohdassa, tarkoittaisi se sitä, että ilmanvaihto oli myös pakko järjestää sinne jollakin tavalla. Mikäli tukikohta sijaitsee meren alla, ja ilmanvaihto olisi järjestetty perinteisin menetelmin, eli poisto- ja tuloilman välityksellä, tarkoittaisi se käytännössä sitä, että ilmanvaihtokanavan pää tulisi olla veden -tai maanpinnan yläpuolella.  Tällöin  ilmanvaihtoaukko saattaisi sijaita jollakin alueen saarista, jolloin myös varsinainen tukikohtakin sijaitsisi suhteellisen lähellä, mahdollisesti vain muutaman kilometrin säteellä rannikolta. Huomioitavaa on, että kaikkein eniten UFO -ja USO-havaintoja Kalifornian edustalla on tehty Santa Catalinan saaren läheisyydessä. Toisaalta mikäli ilmanvaihto olisi järjestetty jotenkin muuten, eli esimerkiksi meriveden kautta, voisi merenalainen tukikohta sijaita käytännössä missä tahansa Kalifornian edustalla.

Väitetään, että Kalifornian merenalainen tukikohta olisi yhteydessä maanalaisen rataverkoston välityksellä myös kaikkiin muihin tukikohtiin Yhdysvalloissa, ja sitä kautta myös maailmanlaajuisesti. Mikäli tämä väite pitää paikkaansa, voidaan pitää todennäköisenä, että tukikohta ei ole enää ainoastaan humanoidien käytössä, vaan he olisivat nykyään yhteistyössä myös Yhdysvaltain hallinnon edustajien ja armeijan kanssa, sillä pitäisin todennäköisenä, että maanalainen rataverkosto on ihmisten käytössä, sillä ihmiset ovat ne myös rakentaneet.

Väitetään, että Kalifornian meranalainen tukikohta on varustettu laboratoriolla tai tutkimusosastolla, jossa tutkitaan ja operoidaan ihmisiä, sekä suoritetaan ihmiskokeita uudelleen ohjelmointiin liittyen. Tällöin ihmiset halvaannutetaan ja vaatteet usein poistetaan operointien ajaksi.  


Siepattujen ihmisten mukaan ainakin osa Kalifornian merenalaisen tukikohdan asukkaista ovat ihmisennäköisiä, jotka kertovat työskentelevänsä vieraan sivilisaation olentojen kanssa. Eränäisten viitteiden mukaan osa tukikohdan asukkaista olisivat puolestaan selkeästi vieraan sivilisaation humanoideja, joista vallitsevana rotuna on "Grey" ("Harmaat"), mutta tukikohdassa kerrotaan olevan myös muiden sivilisaatiioden edustajia. Edellisten lisäksi tukikohdassa asuu hybridejä, lapsia sekä aikuisia, jotka ovat siepattujen ihmisten sekä Grey-humanoidien risteytyksiä. Olennaisena osana tukikohdan toimintaa ihmisiä hedelmöitetään ja risteytetään. Siepattujen ja palautettujen ihmisten mukaan heitä ei pääsääntöisesti ole fyysisesti tarkoituksella kidutettu kun he ovat olleet vankeina, vaikka ovatkin tunteneet kipua heille tehtyjen operaatioiden aikana. Pääsääntöisesti siepatuille on asennettu implantti, joka on yleensä mikroskooppisen pieni. Erään raportin mukaan Kalifornian tukikohdassa säilytetään nukutettuja ihmisiä lasiastioissa, jotka on täytetty nesteellä, jossa on mahdollista hengittää. Tutkimusten lisäksi siepatuille on toisinaan esitelty myös joitakin tiloja tukikohdassa, sekä näytetty usein myös kuvia hänen omasta elämästään, samoin kuin kuvia tulevista maailman tapahtumista. Toisiaan heille on kerrottu, että heitä "valmistellaan johonkin".

Joka tapauksessa, kaiken kokemansa jälkeen vangitut ihmiset on palautettu takaisin sinne mistä heidät on siepattu, yleensä hyvässä fyysisessä kunnossa, ja heidän muistinsa on samalla pyyhitty pois.  Arviolta yli 99 % siepatuista ihmisistä eivät muista milloinkaan mitään tapahtuneesta.  Jotkut kuitenkin saattavat jälkikäteen nähdä unia siepatuksi tulemisestaan, ja muistavat joitakin yksityiskohtia kokemuksistaan. Poikkeustapauksissa  ihmiset muistavat suurimman osan tapahtumista, joko luonnostaan tai esimerkiksi hypnoosissa. Ufo-sieppausten (alien abductions) merkitys on varsin keskeinen ihmiskunnalle, ja aihetta olisikin syytä tarkastella syvällisemmin erikseen.

lauantai 24. marraskuuta 2012

DUMBS, part 5: The California USO base

Eri puolilla maailman meriä, kuten niin kutsutun Bermudan kolmion alueella Puerto Ricon rannikon eteläpuolella,  Bahamasaarten ja Kuuban läheisyydessä Karibianmerellä, Chilen edustalla Bajo Mollessa, Lohikäärmeen kolmion alueella Japanin eteläpuolella, Pohjanmerellä, Kaliforniassa, Australia-Aasian kolmion alueella Australian luoteispuolella,  samoin kuin monella muuallakin merialueella esiintyy selkeitä viitteitä merenalaisista UFO-tukikohdista.  Vastaavia merkkejä on eri puolella maailmaa myös joissakin suuremmissa järvissä, kuten Baikaljärvessä Venäjällä. Merenalaisten UFO-tukikohtien verkosto vaikuttaisi olevan maailmanlaajuinen - havaintoja on tehty maapallon  jokaisella valtamerellä noin tuhannen vuoden ajan - mutta pääosa silminnäkijähavainnoista on keskittynyt alueille, joissa kulkee runsaasti laivoja tai veneitä, samoin kuin rannikoille, joiden läheisyydessä on asutuskeskuksia. Epäiltyjen merenalaisten UFO-tukikohtien lukumäärän kerrotaan olevan maailmanlaajuisesti kaikkiaan noin 50.

Ihmiset raportoivat, että näillä alueilla tuntemattomia lentäviä aluksia nousee ilmaan veden pinnan alapuolelta tai ne laskeutuvat sinne, tai ne tekevät molempia. Edellisten lisäksi tehdään tutka- ja silminnäkijähavaintoja veneiden ja laivojen alta liikkuvista kohteista, jotka kulkevat usein nopeasti, jopa 400 kilometriä tunnissa, ja ne voivat olla myös valaistuja.

Eräs kaikkein kuuluisimmasta havaintoalueista, ellei kaikkein kuuluisin  sijaitsee Kalifornian edustalla Tyynellä valtamerellä. Santa Catalinan salmella ja muualla Kalifornian edustan merialueella, Los Angelesin laajan kaupunkiseudun edustalla on kirjattu 1950-luvulta lähtien vähintään satoja erillisiä havaintoja. Näitä havaintoja, joissa UFO on tekemisissä meren kanssa, kutsutaan yleensä nimellä USO (Unidentified Submerged Object). Arviolta lähes puolet maailmalla tehdyistä UFO-havainnoista ovatkin nimenomaan  todellisuudessa näitä USO-havaintoja. Erilaisia USO-havaintoja on Los Angelesin rannikon edustan lisäksi tehty kuitenkin myös etelämpänä rannikolla Kalifronian niemimaalla, aina Meksikon puolella Bajan rannikkoalueilla saakka.

Ensimmäinen yleisessä tiedossa oleva  Kaliforniassa tehty USO-havainto on peräisin 7.7.1947 silloisen San Raphael beachin edustalta, jossa pari teini-ikäistä poikaa näki, kun vajaan neljänsadan metrin päästä rannasta kiiltava alus nousi merestä ja hetken kuluttua se laskeutui sinne takaisin. Erilaisia USO-havaintoja on tehty tasaisin väliajoin aina näihin päiviin asti eri kohdissa San Franciscon ja Los Angelesin välisellä Kalifornian merialueella, joista huomattava osa on keskittynyt lähelle Santa Catalinan salmea, sekä San Pedron salmea. Määrällisesti eniten havaintoja on tehty Santa Catalinan saaren läheisyydessä, lähinnä välittömästi sen pohjoispuolella. Tukikohta saattaakin sijaita tarkemmin sanottuna juuri siellä. Esimerkiksi Yhdysvaltojen ilmavoimien henkilökunta on tehnyt havaintoja myös Long Beachen and Los Alamitos Naval Air Stationin alueella. Kerrotaan, että eri ryhmien suosimana havaintopaikkana, erityisesti 1970-luvulla oli pidetty myös Point Dumen rantaa, jossa oli voitu havaita eri värejä hehkuvien alusten laskeutuvan mereen. Viime vuosikymmenten aikana UFO ja USO-havaintojen rannikkoalue ulottuu kuitenkin aina San Fransiscon lähettyville saakka.

http://www.youtube.com/watch?v=zOIT1_fqPes

Pian ensimmäisen USO-havainnon jälkeen, kesällä 1947 San Fransiscon lahdessa raportoitiin jostain valtavasta "vuoresta" veden alla, joka sittemmen katosi ilmestyäkseen uudelleen noin 400 mailin päähän Kalifornian rannikolta. Yhdysvaltain laivaston tullessa tutkimaan asiaa, kyseinen massa oli ensin siirtynyt ja laivan lähestyessä kohdetta kadonnut tutkasta kokonaan. Liittyikö tämä valtava merenalainen liikkuva kohde tulevan tukikohdan rakentamisen valmisteluun, jonka yhteydessä selvitettiin tukikohdan rakennuspaikkaa? Se lienee mahdollista.

Joka tapauksessa, tätä vedenalaisen kohteen jäljitysepisodia seurasi muutaman vuoden hiljaisempi ajanjakso USO-havaintojen osalta, mutta tilanne muuttui nopeasti vuonna 1951, jonka jälkeen erilaisia havaintoja epätavallisista lentoaluksista  Kalifornian edustan merialueella on tehty säännöllisesti. Havaintojen määrän ja niiden luotettavuuden johdosta on nähdäkseni hyvin todennäköistä, että Santa Catalinan salmen alueella sijaitsee jonkinlainen merenalainen UFO-tukikohta, joka on ollut toiminnassa viimeistään vuodesta 1951 lähtien. Mikäli tämä olettamus pitäisi paikkaansa, kyseinen maanalainen tukikohta olisi saatettu hyvinkin rakentaa vuosien 1947 - 1951 välillä. Tämä ajankohta viittaisi pitkälti myös siihen, että tämän merenalaisen tukikohdan rakentajina olivat nimenomaan humanoidit, eli eivät nykyihmiset, sillä ihmisellä ei ollut nykytietämyksen mukaan käytössään tuolloin vielä tarvittavia tekniikoita merenalaisen tukikohdan rakentamiseksi.

Santa Monican edustalta otettu valokuva ja sen osasuurennos.

Kalifornian rannikon edustalla 24.3.2012 kaksi kookasta
ovaalin tai kiekon muotoista valaistua kohdetta liikkui meren
pinnan alla usean tunnin ajan erilaisissa muodostelmissa.

Viimeisten vuosikymmenten aikana näitä USO-havaintoja ovat tehneet esimerkiksi armeijan työntekijät, turvamiehet, poliisit, hengenpelastajat ja monet muut luotettavana pidetyt henkilöt. Suurinta osaa havainnoista ei ole ilmoitettu viranomaisille leimautumisen pelossa, vaan niistä on puhuttu korkeintaan vain tuttavapiirissä, ja tämäntyyppisiä tapauksia tulee tutkijoille vastaan jatkuvasti. Viranomaisille tehdyissä ilmoituksissa usein saman havainnon ovat tehneet vieläpä kymmenet ihmiset yhtäaikaa.  Havaintojen yhteydessä nähtyjen alusten lukumäärä on vaihdellut yhdestä aina yli kahteensataan, joka tapauksessa, useimmiten havainnossa on kerrottu useammasta kuin yhdestä aluksesta. Normaalin pyöreän kiekonmallisen alustyypin lisäksi on raportoitu myös sikarinmuotoisista aluksista, sikarinmuotisista pilvistä, sekä erilaisista pallonmuotoisista kohteista.

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

DUMBS, part 4: Alien attack at Dulce 1979

Ufo-piireissä New Mexicon Dulce ja sen lähialue Los Alamos ovat kuuluisia elokuun lopussa 1979 tapahtuneesta välikohtauksesta ihmisten ja vieraan sivilisaation olentojen (humanoidien) välillä. Osana Black Budgetin rahoittamia maanalaisten tukikohtien rakennushankkeita New Mexicossa oli jatkettu elokuussa 1979 maanalaisia räjäytystöitä uuden tukikohdan rakentamista varten. Uusi räjäytysalue sijaitsi Los Alamosista luoteeseen, jonkin verran Archuleta Mesasta lounaaseen. Syvälle maan alle oli porattu neljä pystysuoraa tunnelia ulottuen noin neljän kilometrin syvyyteen, jotka oli sitten tarkoitus yhdistää syvällä maan alla yhtenäiseksi tilaksi.

Tämän kuvan väitetään olevan otettu
elokuussa 1979 New Mexicon
välikohtauksen yhteydessä.
Kerrotaan, että kyseisten räjäytystöiden yhteydessä räjäytettiin myös aukko humanoidien asuttamassa luolassa olevaan tukikohtaan. Hallituksen työntekijöiden laskeutuessa alas tunnelin pohjalle he yllättivät kokonaisen yhdyskunnan noin kaksimetrisiä humanoideja, jotka tunnetaan lajina "Harmaat" (Greys). Rakentajat ja heidän turvanaan ollet sotilaat joutuivat pian välikohtauksen alettua tulitaisteluun humanoidien kanssa, jonka seurauksena lopulta 66 mukana ollutta sotilasta, agenttia ja muuta valtion hallinnon työntekijää saivat surmansa, ja vain kolme tunnelista alas laskeutuneesta työntekijästä selvisi hengissä. Kerrotaan, että "Harmaat" olivat asuneet kyseisessä luolastossa viimeiset neljäsataa vuotta, ja kaikkiaan maan alla jo miljoonia vuosia. Kerrotaan, että erilaisia yhteenottoja on tapahtunut myös kyseisen tapauksen jälkeen lukuisia tunneliverkostoja ja maanalaisia tukikohtia rakennettaessa.

New Mexicon tulitaistelusta ja valtion virastojen ufo-yhteyksistä kertoi julkisuuteen Black Projectin rahoittamissa rakennushankkeissa pitkään mukana ollut geologi ja rakennusinsinööri Phil Schneider. Hän oli itse myös haavoittunut vakavasti vuoden 1979 yhteenotossa, jonka yhteydessä hän menetti kaksi sormeaan sekä hän sai myös vakavia vammoja rintakehäänsä. Häneen kohdistui myös murhayritys vuonna 1995, jonka takana oli todennäköisesti FBI.

Schneider oli tehnyt myös muita lukuisia kohua herättäviä paljastuksia julkisuuteen  luentokiertueellaan vuosina 1994 -1995 maanalaisten sotilastukikohtien (DUMBS) rakentamisista, niiden määrästä, laajuuksista, niiden toiminnoista, avaruusolennoista sekä ufo-kytkennöistä, muista salaisista valtion virastojen hankkeista, sekä avaruusolentojen suunnitelmasta ihmiskunnalle, jonka olisi tarkoitus toteuttaa vuoteen 2029 mennessä. Kyse on New World Order -suunnitelmasta, jossa noin 80% ihmiskunnasta hävitetään erilaisilla keinoilla, ja jäljelle jäävät ihmisest siirretään maailmanlaajuisen hallinnon alle. Scheiderin esitelmät oli myös videokuvattu, joista ainakin pari niistä on nähtävillä nykyään myös YouTube-palvelun kautta. Asiaa on käsitelty myös laajasti internetissä.

Phil Schneider kuoli paljastustensa jälkeen 49-vuoden iässä kotonaan hämärissä olosuhteissa tammikuussa 1996. Merkit viittaisivat vahvasti siihen, että häntä kidutettiin, ja hänet murhattiin sen jälkeen. Hänen oli määrä julkaista erillinen paljastuskirja samana vuonna, jossa olisi kerrottu tarkemmin valtion virastojen salaisista maanalaisista tukikohdista ja niiden ufo-yhteyksistä, samoin kuin muista salaisista hankkeista, mutta tämä kirjallinen materiaali, samoin kuin muut fyysiset todisteet katosivat salaperäisesti hänen kuolemansa yhteydessä.

Joka tapauksessa, hänen suulliset paljastuksensa videolla ovat toimineet sittemmin pohjana aiheeseen liittyville jatkotutkimuksille, kuten esimerkiksi maanalaisten tukikohtien osalta. Schneiderin 90-luvun puolivälissä esittämät paljastukset ovat edelleen kiistanalaisia, eikä niitä juurikaan käsitellä mainstream-uutisoinnissa, vaikka julkisuuteen on tullut hänen kuolemansa jälkeen useita tietoja, viitteitä ja lisää epäilyjä, jotka tukevat Schneiderin kertomia asioita. Se tiedetään kuitenkin varmuudella, esimerkiksi palkkkakuittien perusteella, että Schneider tosiaan  työskenteli pitkään valtion rakennushankkeissa, jotka liittyvät maanalaisiin tukikohtiin. Fyysiset todisteet, joista osa nähtiin hänen esitelmiensä yhteydessä, ovat kuitenkin hävinneet julkisuudesta hänen kuolemansa jälkeen.

Tässä kyseessä on kieltämättä maailman kaikkien salaliittoteorioiden Äiti. Mutta mitäpä jos kyseessä onkin vain salattu totuus? Schneider ei nimittäin ole väitteissään yksin, vaan joitakin yksittäisiä paljastuksia ovat tehneet myös muut yksittäiset valtion salaisissa tehtävissä olleet työntekijät, mutta nämä eivät ole saaneet vastaavaa huomiota Yhdysvaltojen valtavirran uutisoinnissa, ja nämä henkilöt ovat myös useimmiten kadonneet pian (julkisuudesta) paljastustensa jälkeen. Mikäli Schneiderin esittämät paljastukset ovat totta, edes suurimmaksi osaksi, kyseessä saattaa olla kaikkein merkittävin paljastus ihmiskunnan historiassa.

torstai 8. marraskuuta 2012

DUMBS, part 3: Dulce, New Mexico

The Dulce & Los Alamos underground base, New Mexico

Kuten muissakin Yhdysvaltojen osavaltioissa, myös New Mexicossa on rakennettu lukuisia salaisia maanalaisia sotilastukikohtia (Deep underground military bases = DUMBS). Näitä aavikkoseudulla sijaitsevia tukikohtia, joissa säilytetään ufo-teknologiaa ja, jotka tunnetaan myös muista erilaisista ufo-yhteyksistä, on rakennettu New Mexicossa aina 1930-luvulta lähtien. Näistä eittämättä eräs kaikkein tunnetuimmasta sijaitsee noin neljä kilometriä luoteeseen Dulcen kylästä, Jicarella Apache Indian Reservationin alueella.

Ilmakuva vuodelta 2009 Dulcen maanalaisen sotilastukikohdan
yläpuolelta: Maan pinnalla on havaittavaissa mm. ilmastointiin
liittyviä järjestelmiä sekä energiantuotantoa tukikohdan tarpeisiin.




Tiedossa on, että Dulcen maanalaisen sotilastukikohdan rakennustyöt aloitettiin viimeistään vuonna 1947, ja sitä on laajennettu sen jälkeen useaan otteeseen maan alla. Dulcessa - kuten myös läheisessä Los Alamosin vastaavassa tukikohdassa - on vuosikymmenien aikana ollut useita erilaisia toimintoja, mutta nykyään tämän tukikohdan kerrotaan erikoistuneen humanoidien johtamiin geneettisiin kokeisiin, joiden pääpaino liittyy ihmiskokeisiin, erityisesti ihmisen geneettiseen manipulaatioon. Sattumaa vai ei, New Mexicossa on myös tehty tukikohtien perustamisen jälkeisinä vuosikymmeninä vähintään satoja ilmoituksia karjan silpomisesta (cattle mutilations).



Julkisuuteen tihkuneiden väitteiden mukaan vuoteen 2004 mennessä Dulcen tukikohdassa oli ainakin seitsemän maanalaista kerrosta. Tiedossa on, että joitakin rakennustöitä on jatkettu myös sen jälkeen, joten nykypäivään mennessä tiloja ja toimintoja saattaa olla enemmänkin. Alimmat kerrokset sijaitsevat joka tapauksessa yli neljän kilometrin syvyydessä. Kuten muissakin sotilastukikohdissa, mitä alemmalle kerrokselle maan alla siirrytään, sitä suurempi turvallisuusluokitus valtion hallinnon työntekijältä vaaditaan.

Dulcen maanalaisen tukikohdan mittasuhteet ovat valtavat, ja eri toimintojen väitetään jakautuvan kerroskohtaisesti seuraavanlaisesti:

Ensimmäisen maananalainen kerros on tarkoitettu viestintään maanpäällisen tukikohdan sekä satellittien kanssa, samoin kuin alueen turvallisuudesta vastaamiseen. Sen alapuolella, toisessa maanalaisessa kerroksessa sijaitsevat huoneistot, jossa työntekijät asuvat vapaa-ajallaan. Kolmas kerros on pääosin laboratoriokerros, joka on varustettu äärimmäisen korkeatasoisella laboratoriotekniikalla, jossa on hyödynnetty myös humanoidien teknologiaa. Neljännessä kerroksessa suoritetaan aivopesuun ja mielenhallintaan (Mind control) liittyviä erilaisia testiprojekteja ihmisillä, mukaan lukien ihmisen aura, unimanipulaatio, hypnoosi ja telepatia.

Viides maanalainen kerros kerrotaan olevan pääosin humanoidien käytössä, ja heidän lukumääränsä väitetään olevan suuruusluokaltaan peräti noin 18.000. Pääosa tukikohdassa asuvista humanoideista tunnetaan nimeltä "Harmaat", ja heidän asuintilansa sijaitsevat kyseisessä kerroksessa. Kerroksessä säilytetään myös kuolleiden ihmisten elimiä nesteessä sekä häkeissä siepattuja eläviä ihmisiä, jotka on tarkoitettu humanoidien  testikäyttöön, sekä ravinnon lähteeksi. Kuudes kerros on puolestaan varattu biogeneettisille testiprojekteille, jossa humanoidit (Alienit) testaavat ja kehittävät erilaisia geneettisiä rakenteita maapallolla - ihmistestit mukaan lukien. Nämä testit sisältävät esimerkiksi atomien manipulointia sekä kloonausta. Testeissä risteytetään lisäksi ihmisiä ja erilaisia eläimiä, sekä humanoideja toisiinsa. Dulcen tukikohdan maanalaisessa seitsemännessä kerroksessa sijaitsevat kryogeeniset säilytystilat, samoin kuin sieltä on myös pääsy maanalaiseen Yhdysvaltojen rataverkostoon.

Biogeneettisten testien lisäksi Dulce onkin merkittävä risteyskohta maanalaiselle rataverkostolle, josta on yhteys muihin suuriin maanalaisiin tukikohtiin sukkulajunien ja nopeiden levitoivien magneettijunien avulla. Esimerkiksi Area 51, Area 52, Los Alamos, China Lake, Sedona, sekä eräänä uusimpana Denverin kansainvälisen lentokentän (DIA) alla sijaitseva tukikohta ovat helposti saavutettavissa Dulcen maanalaisen aseman ja tunneliverkoston kautta. Samalla sieltä on myös pääsy maailmanlaajuiseen rataverkostoon. Tämä kaikki saattaa kuulostaa kieltämättä science fictionilta, etenkin asiasta mitään tietämättömille. Tosin, totta on, että konkreettisia todisteita - entisten työntekijöiden kertomuksia lukuunottamatta - kyseisestä Dulcen maanalaisen sotilastukikohdan toiminnoista ole juurikaan pystytty julkisuuteen esittämään.

Tämän kuvan väitetään olevan Dulcen sotilastukikohdasta.
 








sunnuntai 28. lokakuuta 2012

DUMBS, part 2: Area 52 (Dugway Proving Ground)


Dugway Proving Ground, Utah

Noin 40 mailia etelään Utahin Wendoverista, 85 mailia luoteeseen Salt Lake Citystä, Nevadan rajan läheisyydessä ja Bonnevillen suolatasangon  reunalla Utahin autiomaassa sijaitsee valtava sotilaallinen tutkimuskompleksi. Kyseessä on Yhdysvaltojen pinta-alaltaan eräästä suurimmasta sotilastutkikohdasta. Ufologien mukaan kyseessä on uusi "Area 51", sillä väitetään, että  suuri osa uusimmista ufo-havainnoista sijoittuu juuri tälle alueelle, Utahin autiomaan yläpuolelle.  Tällä alueella havaintoja väitetään olevan siis nykyään jopa enemmän kuin alueella "Area 51". Dugwayta kutsutaankin nykyään epävirallisesti nimellä "Area 52".

Tukikohta perustettiin alunperin kemikaalisten aseiden tutkimuskäyttöön vuonna 1942, aluksi huomattavasti nykyistä suppeammalla alueella. Alueella aloitettiin tämän jälkeen vähitellen erilaisia rakennustöitä, ja aluetta sekä rakennelmia myös laajennettu nykypäivään mennessä useaan otteeseen. Nykyään kyseisen sotilastukikohdan pinta-ala on yli 3000 neliökilometriä. Tämä Yhdysvaltain armeijan omistama sotilasalue tunnetaan nimellä Dugway Proving Ground (DPG), johon on liitetty nykyään myös Michael Army Airfield (MAAF), jossa sijaitsee maailman toiseksi pisin kiitotie. Kyseisellä kiitotielle on mahdollista laskeutua jopa avaruussukkula. Alueella on lisäksi myös lukuisia muita lentokenttiä. Alue on luonnollisesti kokonaan aidattu, ja on myös tiukan elektronisen valvonan sekä vartioinnin piirissä. Alueella työskentelee runsaat 1400 työntekijää, joista osa on valtion työntekijöitä, osa yksityisiä yrityksiä.

Aivan viime vuosiin saakka alueella on testattu kemiallisia aseita, samoin kuin räjähteitä. Havaintojen mukaan kyseisellä sotilasalueella testataan sotilaskäyttöön tarkoitettuja lasersäteitä, sekä mahdollisesti hologrammeja. Väitetään, että olemassa olevalla lasersäteillä olisi mahdollista esimerkiksi ampua kohde alas taivaalta. Edellisen lisäksi myös tällä alueella harjoitetaan kokeellisten ilma-alusten rakentamista, jossa hyödynnetään antigravitaatiota. Joidenkin väitteiden mukaan antigravitaatioalusten testausta olisikin siirretty Area 51 -alueelta viime vuosikymmenten aikana juuri tälle Dugwayn harjoitusalueelle ulkopuolisten häiriöiden välttämiseksi. Useiden ufologien mukaan tukikohdassa säilytetään nykyään joka tapauksessa suurta osaa kaikkein salaisimmista ilma-aluksista. Nämä alusten säilytys- ja tutkimustilat sijaitsevat syvällä maan alla.

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

DUMBS, part 1: Area 51 (The Groom Lake Base)

Ufot, humanoidit, antigravitaatioalukset, geneettiset testit sekä Mind Control-testit liittyvät tiiviisti Yhdysvaltojen maanalaisten tukikohtien verkostoon (deep underground military bases = DUMBS).  Lukuisat Yhdysvaltain armeijan salaisista maanalaisista tukikohdista ovat näiltä osin erityisen kiinnostavia. Lähes kaikki tukikohdat ovat myös yhteydessä toisiinsa maanalaisen rataverkoston kautta. Nostettakoon esille muutama tärkein ufo-yhteyksistään tunnetuista tukikohdista. Aloitettakoon kaikkein tunnetuimmasta.

Nellis Air Base Test Range (Area 51), Nevada
 

Noin 83 mailia Las Vegasista luoteeseen sijaitseva "Area 51" on maailmankuulu sotilaallinen tutkimustukikohta Nevadassa. Virallisesti kyseisen alueen nimi on Nellis Air Base Test Range, ja se sijaitsee  valtavan Nellis Air Force Rangen lentotukikohdan alueella S-4 -tukikohdan vieressä, Groom Laken yhteydessä. Varsinaisesti aluetta 51 ei kuitenkaan ole tunnustettu Yhdysvaltain hallinnon toimesta. Toisaalta, yleisessä tiedossa on, että siellä on jo 1950-luvun alusta saakka rakennettu ja testattu kokeellisia lentokoneita, joista ensimmäinen, ja kenties tunnetuin oli ensimmäinen vakoilukone U-2. "Black budjetin" rahoituksella alueella on testattu sittemmin nyt yli 60 vuoden ajan lukuisia erityyppisiä sotilaslentokoneita, ja nämä testit jatkuvat myös nykypäivänä. Samanaikaisesti, 50-luvulta asti alueen yläpuolella on nähty erilaisia valoilmiöitä, erityisesti yöaikaan, samoin kuin tehty tuhansia ufo-havaintoja. Osa havainnoista selittyy varmasti näillä kokeellisilla lentokoneilla - mutta ei läheskään kaikki. Lentokoneet kun eivät tee esimerkiksi 90 asteen käännöksiä kesken lentoa. Erityisesti vuodesta 1989 alkaen alue on tunnettu ufo-havaintojen keskittymänä Yhdysvalloissa.


Satelliittikuva Area 51 -tukikohdan pääalueelta vuodelta 2011.

Area 51:n alueella on harjoitettu monenlaista sotilaallista tutkimustoimintaa, esimerkiksi rakennettu ja testattu jo vuosikymmenien ajan antigravitaatioaluksia. Edellisen lisäksi alueella on säilytetty myös vieraan sivilisaation ufoja, aina vuodesta 1947 lähtien, jolloin alueelle tuotiin kuuluisan Roswellin tapauksen yhteydessä pelastettu alus, sekä tapaukseen liittyneet humanoidit New Mexicosta. Kerrotaan, että aluksi ainakin osa humanoideista olisi ollut elossa maahanputoamisen jälkeen. Roswellin tapauksen jälkeen myös muut Yhdysvaltain hallinnon haltuunottamat ufot - lähinnä erilaisten maahansyöksyjen yhteydessä - on toimitettu suurelta osin nimenomaan Area 51:een säilytettäväksi ja tutkittavaksi.

Nykyisin ufoja on sijoitettu lentotukikohdan  maanalaisiin lentokonehalleihin, jossa säilytetään myös Yhdysvaltain ilmavoimien ja muiden virastojen rakentamia antigravitaatioaluksia. Niiden toimintaperiaate perustuu avaruusolioiden aluksiin, joiden tekniikkaa on onnistuttu takaisinmallintamaan hallussa olevista ufoista vuosikymmenien aikana.

Tukikohtien rakentajilla on ollut käytössään esimerkiksi ydinvoimalla toimivia TBM-porajärjestelmiä, joiden avulla on rakennettu viime vuosikymmenien aikana valtavat maanalaiset tilat tukikohdan alle, samoin kuin myös muualle Nevadan autiomaan alueelle. Yksistään Groom Laken (Area 51) alueella sijaitsee kymmenkunta valtavaa maanalaista omavaraista tukikohtaa. Näitä maanalaisia tiloja yhdistävät junatunnelit, joissa kulkee levitoivia magneettijunia.  Esimerkiksi laajan Nevadan testialueen (Nellis Air Forcen lentotukikohdan  alueen) - jossa myös Area 51 sijaitsee - laidalla on havaittu maasta nousevia ilmanvaihtoaukkoja, jotka antavat viitteitä maanalaisten rakennelmien valtavista laajuuksista ja mittasuhteista.

Nellis Air Forcen testialueen yhteydessä on lukuisia sisääntuloreittejä maanalaisiin rakennelmiin ja tunneleihin, joista osaan pääsee sisälle myös ajoneuvoilla, ja osa on tarkoitettu ainoastaan ihmisille. Tällä laajalla sotilasalueella on maanalaisten sisäänkäyntien lisäksi muita rakennelmia, kuten satelliittikeskuksia ja erilaisia konesuojia, sekä myös melkoisen   erikoisenmuotoisia rakennelmia, kuten esimerkiksi pyramidi.

 
Nellis Air Base Test Rangen alueella on lukuisia mielenkiintoisia rakennelmia. Esimerkkikuva on osasuurennos Google Mapsin ilmakuvasta vuodelta 2007.

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Case study: Black budget & deep underground bases and tunnels

Kaikkein uskomattomin Ihmisten 1900-luvun alun jälkeen tekemistä rakennelmista on eittämättä Yhdysvaltain armeijan ylläpitämä, valtion omistama laaja maanalainen salainen tukikohta- ja tunneliverkosto, joka on mittasuhteiltaan lähes käsittämätön. Maanalaisten tukikohtien todellinen käyttötarkoitus, ja suuressa osissa tapauksia niiden olemassaolokin pidetään Yhdysvalloissa ehdottoman salaisina. Käytännössä mitään tietoa ei julkaista kansalliseen turvallisuuteen vedoten. Tämä onkin sinänsä totta, sillä nämä maanalaiset tukikohdat tosiaan liittyvät vahvasti Yhdysvaltojen kansalliseen turvallisuuteen. Sitä ei kuitenkaan kerrota, miten ne liittyvät myös osaksi suurempaa suunnitelmaa, jonka keskeisenä osana on ufoihin liittyvä salassapito. Eikä sitä kerrota, milloin ja mihin näitä rakennelmia tullaan viime kädessä käyttämään.

Yhdysvalloissa ”Black budget” koostuu valtion eri lähteistä keräämistään tuloista, ja on vuositasolla arviolta käsittämättömät 1,25 triljoonaa dollaria eli 1 250 000 000 000 dollaria.  ”Black budgetin” varoilla rahoitetaan valtion ja erityisesti puolustushallinnon ylläpitämiä salaisia toimintoja ja hankkeita, joita kutsutaan yleisesti nimellä ”black projects”. Näitä toimintoja ja hankkeita toteutetaan Yhdysvaltain armeijan, sekä muiden valtion hallinnon organisaatioista, kuten FBI:ssä ja CIA:ssa.

Tietty osuus ”black budgetista” osuus varoista käytetään salaisiin sotilaallisiin hankkeisiin, kuten erilaisten kokeellisten lentoalusten valmistamiseen. Valtaosa näistä varoista on käytetty kuitenkin salaisten maanalaisten tukikohtien ja niitä yhdistävien tunneleiden rakentamiseen.  Tästä ”black budgetista” on kyetty sijoittamaan näihin rakennustöihin käytännössä rajoittamattomasti taloudellisia resursseja. Kuvittele tilanne, jossa kustannuksissa ei tarvitse säästellä, käytössä on maailman edistynein teknologia, ja suurin rajoite maanalaisen tukikohdan rakentamiselle on ainoastaan ihmisten mielikuvitus ja tekninen osaaminen. Tämä on mahdollistanut rakentaa viime vuosikymmenien aikana ilmiömäisiä, mittasuhteiltaan valtavia maanalaisia komplekseja.

Yhdysvalloissa erilaisia armeijan maanalaisia tukikohtia (deep underground military bases = DUMBS) on rakennettu systemaattisesti jo 1940-luvulta lähtien, aluksi vielä varsin maltillisesti ja pienimuotoisesti, mutta 1960-lähtien jo suuremmassa laajuudessa ja entistä syvemmällä. Useimmat näistä tukikohdista pyritty rakentamaan alueille, joissa esiintyy mahdollisimman vähän seismologista toimintaa.  Näiden maanalaisen tukikohdan yläpuolella sijaitsee valtion tai armeijan ylläpitämä sotilas- tai tutkimuskeskus.

Maanalaisten tukikohtien toiminnassa ovat mukana Yhdysvaltain armeijan ja puolustusministeriön lisäksi lukuisia muitakin organisaatioita, kuten vuonna 1952 perustettu Kansallinen turvallisuusvirasto eli National Security Agency (NSA). Kerrotaan, että NSA perustettiin alunperin nimenomaan käsittelemään avaruusolentoihin liittyviä asioita. Nykyään NSA:n päätoimialue on vakoilu ja eloktroninen seuranta. Tukikohtien toiminnassa on mukana myös vuonna 1947 perustettu Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu eli Central Intelligence Agency (CIA). Mukana toiminnassa on myös National Reconnaissance Office (NRO), joka onYhdysvaltain puolustusviraston alainen virasto. Nämä organisaatiot ovat osaltaan mukana myös ufoihin liittyvissä salailuoperaatiossa. Nämä eivät kuitenkaan ole ainoita, sillä yhteensä runsaat kymmenen itsenäistä salaista virastoa, jotka eivät ole vastuussa Yhdysvaltain hallitukselle, ovat tavalla tai toisalla mukana maanalaisten tukikohtien toiminnassa.
Lukuisissa tukikohdissa toteutetaan ”black projectin” salaisia sotilasprojekteja, kuten ilmavoimien teknisiä testejä mm. energiaan, magneettiseen antigravitaatioon ja aseistuksiin liittyen. Tietyissä tukikohdissa säilytetään ja tutkitaan myös ufoihin liittyvää teknologiaa. Edellisten lisäksi näissä tukikohdissa tapahtuu myös paljon muutakin, jotka liittyvät avaruusolentoihin.
Tukikohtien välistä tunneliverkostoa on kaivettu ja laajennettu valtavilla porajärjestelmillä, joita on 1970-luvulta saakka kutsuttu lyhenteellä TBM. Nämä massiiviset porat ovat mahdollistaneet tarvittaessa yli kymmenen kilometrin tunneliosuuden poraamisen vuorokaudessa. Nämä porajärjestelmät ovat ydinkäyttöisiä, ja niillä on mahdollista tehdä tunnelia myös kiinteään kallioon. Tällöin ne sulattavat kallion ja tunnelin reunaan tulee lasimainen viimeistely. Viimeisten vuosikymmenten aikana erilaiset rakennustyöt maan alla ovat kiihtyneet entisestään, ja viimeistään 1980-luvulta saakka nämä rakennustyöt ovat olleet käynnissä keskeytyksettä, kirjaimellisesti yötä päivää.


Armeijan salaisten maanalaisten tukikohtien lukumäärän arvioidaan tällä hetkellä olevan vähintään 132. Mahdollisesti – ja oman näkemykseni mukaan myös hyvin todennäköisesti - lukumäärä on suurempikin. Internetistä on löydettävissä tietoa runsaan sadan maanalaisen tukikohdan sijainnista, tosin tietty osuus internetissä luetelluista paikoista ovat suhteellisen pienimuotoisia, eivätkä kaikilta osin välttämättä liity tähän salaiseen tukikohtaverkostoon. Julkisuudessa luetellut tukikohdat ovat kuitenkin vain osatotuus niiden määrästä. Erään tiedon mukaan maanalaisten tukikohtien määrä olisi nykyään kaikkiaan yli 300 Pohjois-Amerikan alueella (Yhdysvallat - Kanada - Meksiko). Mannermaanalaisten tukikohtien lisäksi on olemassa myös tukikohtia meren alla, kuten Kalifornian edustalla.

Tukikohdat sijaitsevat syvällä maakuoren alla. Ja kun kirjoitan syvällä, niin myös tarkoitan sitä. Ne sijaitsevat nimittäin on paikasta riippuen keskimäärin noin 2,5 – 7,0 kilometrin syvyydessä, ja jokainen näistä on myös rakennettu useaan tasoon. Maanalaisiin tukikohtiin pääsee maantasosta magneettisesti toimivilla hisseillä, joissa ei ole erillistä hissikaapelia. Syvyyden johdosta tukikohdat on suunniteltu myös kestämään mitkä tahansa luonnonkatastrofit, sekä esimerkiksi ydinaseen voiman maan pinnalla.

Tukikohtien mittasuhteet ovat myös valtavia, niiden varustus erittäin monipuolinen, ja ne onkin suunniteltu eräänlaisiksi omavaraisiksi maanalaisiksi yhdyskunniksi. Niissä pystytään esimerkiksi viljelemään ruokaa, samoin kuin ilmastointi on järjestetty omavaraiseksi. Maan alla energialaitoksia, sekä tuotantotehtaita, jotka pystyvät tuottamaan käytännössä mitä tahansa ultramodernilla teknologialla. Kooltaan näiden tukikohtien kerrotaan olevan keskimäärin 22 kuutiokilometristä aina noin 30 kuutiokilometriin saakka.  Näihin maanalaisiin rakennelmiin arvioidaan mahtuvan majoittumaan tarvittaessa yhteensä lukuisia miljoonia ihmisiä. Ihmisiä tai avaruusolentoja. 





Lähes kaikkia tukikohtia yhdistää tunneliverkosto, joissa kulkemiseen käytetään erilaisia junajärjestelmiä, ja uusimmilla osuuksilla edistyksellisiä magneettijunia, joiden nopeus kerrotaan yltävän parhaimmillaan yli 2000 kilometrin tunnissa. Ne toimivat sähkömagneettisen työntövoiman turvin. Tätä tekniikkaa on otettu vähitellen käyttöön tukikohtia yhdistävissä tunneleissä jo 1970-luvulta lähtien. Magneettijunat mahdollistavat ihmisten siirtymisen tukikohdasta toiseen tarvittaessa muutamassa minuutissa.

Huomattavaa on, että maanalaisten tukikohtien ja magneettijunien verkosto ei rajoitu pelkästään Yhdysvaltoihin, vaan kyseessä on maailmanlaajuinen verkosto, jossa mukana ovat mm. Australiassa, Saudi-Arabiassa, sekä monissa muissa maissa olevia maanalaisia sotilaallisia tukikohtia, jotka ovat Yhdysvaltojen armeijan hallinnassa. TBM-tyyppisiä porajärjestelmiä on käytössä Yhdysvaltojen lisäksi myös muualla.

Edellisten lisäksi on olemassa myös lukuisia kansallisia salaisia maanalaisia tukikohtia, kuten Kiinassa, Venäjällä, Iso-Britanniassa, jotka on myös yhdistetty tunneleilla. Maanalaisten tukikohtien määrä maailmanlaajuisesti lasketaan kuitenkin tuhansissa. Maanalainen rataverkosto onkin maailmanlaajuinen.