tiistai 7. helmikuuta 2012

What’s our reality & the meaning of UFOs?

Kerrotaan, että ihminen kykenee käyttämään noin kymmentä prosenttia todellisesta aivokapasiteetistaan. Ihminen pystyy lisäksi näkemään ja todentamaan vain korkeintaan kymmenen prosenttia universumin todellisuudesta, eli pääasiassa materiaalin, joka heijastaa valoa. Esimerkiksi pimeä aine, joka ei heijasta valoa, on jotain sellaista, mitä emme normaalisti näe tai havaitse. Pimeä aine on siis maailmankaikkeudessa esiintyvää ainetta, joka ei heijasta riittävästi sähkömagneettista säteilyä, jotta sen voisi havaita suoraan. Kerrotaan, että pimeä aine muodostaa suurimman osan maailmankaikkeuden aineesta. Tämä alle 10 %:n taajuusalue, jonka ihmiset pystyvät normaalisti aistimaan, muodostaa ihmisten käsityksen olemassa olevasta todellisuudesta.

Universumin todellisuus on kuitenkin paljon yleistä luultua rikkaampi, arviolta 90% laajempi kuin se minkä pystymme omin silmin havaitsemaan, ja myös tällä muulla värähtelyalueella on runsaasti elämää. Tähän kokonaisuuteen liittyvät vahvasti myös rinnakkaiset todellisuudet tai ulottuvuudet. Kerrotaan, että näiden ulottuvuuksien, rinnakkaisten ja vaihtoehtoisten todellisuuksien välillä tapahtuu jatkuvaa energianvaihtoa, ja ne ovatkin ainaisessa vuorovaikutuksessa keskenään. Kaikki ulottuvuudet ovat myös läsnä samaan aikaan, vaikka me voimme havaita vain sen osan todellisuudesta, johon olemme ihmisrotuna virittäytyneet. Aika on ihmisen keksintö, se ei ole monessa mielessä kuitenkaan todellista, sillä kaikki tapahtuu parhaillaan. Kerrotaan lisäksi, että sielu on kokonaisuus, joka elää yhtä aikaa menneessä, nykyisessä, tulevassa ja rinnakkaisissa todellisuuksissa. Ja, että sielu on rajaton. Ja uskoakseni se on myös kuolematon. Toisin sanoen, olemme siis vain vierailemassa tässä ulottuvuudessa ja todellisuudessa, ihmisen sielun koti on itse asiassa jossain muualla.

Olen käsitellyt blogini alkuviikkoina muutamia tunnettuja ufo-tapauksia, joista jokainen mielestäni osoittaa kiistatta ufo-ilmiön todellisuuden Tarkoitukseni on palata erilaisiin ufo-tapauksiin varmasti myös jatkossa säännöllisesti, ja useaan otteeseen eri yhteyksissä. Tarkoituksenani on käsitellä ja pohtia jatkossa kuitenkin myös muita paranormaaleita, sekä myös äärimmäisen kiistanalaisia asioita, jotka osaltaan vaikuttavat myös ihmiskuntamme tulevaisuuteen, näennäisesti sattumanvaraisessa järjestyksessä. Esittelemäni asiat saattavat vaikuttaa yksinään kovin irrallisilta, mutta jokainen niistä todellisuudessa liittyy tavalla toisella samaan kokonaisuuteen.








Mikäli seuraat blogiani ja pidät mielesi avoimena, tulet saamaan ajattelemisen aihetta ja toivottavasti myös vähitellen ymmärtämään paremmin sitä, mistä ufo-ilmiöistä on lopulta kysymys. Mielenkiintoista ja sangen osuvaa jatkonkin kannalta on, että näin blogini alkuvaiheessa Suomea enemmän lukijoita kävijätilaston mukaan on juuri Yhdysvalloista. Ovatkin he sitten aiheesta kiinnostuneita tavallisia ufo-harrastajia, taikka sitten internetin liikennettä seuraavia, hallituksen salaisissa hankkeissa mukana olevia työntekijöitä, niin lämpimiä terveisiä vaan Yhdysvaltoihin! Näiden mietteiden myötä yhteinen matkamme tietoisuuden kasvattamisessa jatkuu ja toivottavasti myös laajenee. Yritän ehtiä päivittää blogiani myös jatkossa mahdollisimman säännöllisesti, jos en päivittäin, niin kuitenkin useamman kerran viikossa.
-----------------------------

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.