keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Theories of origin of the Moon (part 3)


Jos ja kun Kuu on keinotekoinen, jota itse pidän varmana, niin pääsemme kysymykseen, kuka sen on sitten oikein rakentanut? Eräät tähtitieteilijät ja tutkijat ovat esittäneet useitakin teorioita, joita virallinen tähtitiede ei lainkaan käsittele, eikä voi käsitellä, sillä se muuttaisi maailmankuvaa täydellisesti. Näissä teorioissa kun on keskeisesti mukana jokin sivilisaatio tai älyllinen taho, joka olisi Kuun olemassaolon takana.

Eräs, jo melko pitkään liikkeellä ollut vaihtoehtoinen teoria käsittelee sitä mahdollisuutta, että – ainakin osittain keinotekoinen - Kuu olisi tuotu paikalleen nykyiselle kiertoradalleen joskus kaukana menneisyydessä, eli se olisi ”hinattu” ja asetettu paikoilleen muualta aurinkokunnastamme, tai muualta galaksista. Joidenkin vanhojen kansojen uskomusten mukaan Kuu olisi nimittäin asetettu paikoilleen noin 12.000 eaa. Olin itsekin aiemmin tämän teorian kannalla, mutta se ei tue sitä väittämää, että Kuun pintaosan kerrotaan muodostuvan samasta kiviaineksesta kuin Maassa on. Eli se ei olisi voinut olla peräisin muualta, tai ei ainakaan sen pintakerros. Edellyttäen, että NASA kertoo totuuden Maan ja Kuun kiviainesten yhtäläisyydestä. Mutta jos yhtäläisyys pitäisi paikkaansa, en näe mahdollisena, että sinne olisi voinut siirtää Maasta valtavaa maakerrosta niin lähellä nykyaikaa ilman, että se olisi aiheuttanut valtavaa tuhoa ihmiskunnalle, tai siitä olisi jäänyt jotain selviä merkkejä historiankirjoituksiin. Sellaista ei itselläni ole tiedossa, ainakaan toistaiseksi. Kyseistä teoriaa ei myöskään tue se seikka, että Kuun vaikutus elämän kehittymiselle viimeisten satojen miljoonien vuosien aikana on ollut kaikkien maapallon tiedemiesten mukaan keskeinen. Vaikuttaisikin siltä, että tämä teoria ei voi siis pitää paikkansa, jos uskomme tiedemiehiä?

Eräs vaihtoehto tähän "hinaukseen" liittyen tosin on, ainakin teoriassa, että NASA olisi väärentänyt todisteita Kuun ja Maan kiviainesten yhtäläisyydestä, jolloin Kuu ei liittyisi varsinaisesti maapalloon, vaan se olisi voitu rakentaa muualla aurinkokunnassamme tai galaksissamme, ja tuoda paikoilleen vasta parikymmentä tuhatta vuotta sitten nykyihmisen aikaan. Silloin tosin jonkun kuun - ei siis välttämättä nykyisen kuun - olisi pitänyt olla paikoillaan myös satoja miljoonia vuosia sitten, jolloin elämä yleensäkin kehittyi maapallolla. Elämän kehityttyä maapallolla silloinen kuu olisi voitu siirtää muualle, mahdollisesti jonkun toisen maapalloa muistuttavan planeetan kuuksi. Mutta mikäli tämä teoriani kuulostaa liian lennokkaalta, tarkastellaan muitakin vaihtoehtoja.

Erään teorian mukaan Kuun on rakentanut taho, jota kutsumme Jumalaksi tai Luojaksi. Yleisen uskomuksen mukaan hän on luonut maan ja taivaan, elikä myös Kuun? Tästä nousee samalla kuitenkin useita eettisiä kysymyksiä ja ongelmia. Tarvitseeko Jumalan tosiaan rakentaa keinotekoisia rakennelmia, kuten Kuun, elämän syntymiseksi? Eikö hän olisi voinut luoda luonnonmukaisen kuun samalla kun loi maailmankaikkeuden? Vai onko niin, että Jumala ei luonut maailmankaikkeutta tai aurinkokuntaamme, vaan loi ainoastaan elämän edellytykset maapallolle jälkikäteen, jonka vuoksi hänen tarvitsi rakentaa keinotekoinen kuu? Edelleen, jos näin on, itselleni herää siitä sellainen jatkokysymys, että miksi Jumala käyttäisi Kuuta luodessaan toisiinsa verrattavia mittasuhteita ja tarkkaa kymmenjärjestelmää Maan ja Auringon kanssa, joista mainitsin aiemmin? Eikö usko ja jumaluus pelkästään olisi riittänyt?

Toisen teorian mukaan Kuun on rakentanut korkeampi sivilisaatio, avaruusolennot, jostain hyvin kaukaa, eli jostain muualta galaksistamme, tai jopa toisesta galaksista. Heillä oli käytössään jo kauan sitten äärimmäisen edistyksellistä teknologiaa ja tietämystä, joka mahdollisti esimerkiksi valtavien matkojen taittamisen. He havaitsivat tuoreen planeetan, jossa sijaintinsa puolesta olisi mahdollisuus elämän kehittymiselle. Teknologiansa avulla he päättivät muodostaa muinaisaikojen maapallolle elämän edellytykset, joka tapahtuisi osaltaan Kuun rakentamisen avulla. He myös istuttivat sittemmin maapallolle dna-yhdisteen, josta elämä tulisi kehittymään maapallolla. Tämä teoria ei ole ajatuksena mikään mahdottomuus, vaan hyvinkin mahdollinen.

Eräs ja mielestäni kaikkein radikaalein teoria käsittelee sitä mahdollisuutta, että Kuun olisivat rakentaneet tulevaisuuden ihmiset. Ihmiset, jotka ymmärtävät, että Kuun olemassaolo on ollut keskeistä elämän muodostumiselle. Teorian mukaan tulevaisuuden ihmiset olisivat matkustaneet aikakoneellaan muinaisaikoihin, ja rakentaneet Kuun uuden teknologiansa avulla. Kerrotaan, että ihmisten rakentama aikakone voisi olla totta jo aivan lähiaikoina. Huikea ajatus, mutta samalla tämä on kuitenkin eräänlainen paradoksi. Miten ihmiset olisivat voineet palata takaisin menneisyyteen rakentamaan Kuun, jos Kuu on jo ollut ennestään olemassa? Tai toisaalta, ellei Kuuta olisi ollut ennestään, niin ei ihmisiäkään olisi ollut, jotka olisivat voineet matkustaa takaisin? Vai mitä? Vai onko asia niin, että kun ihmiset tajuavat tulevaisuudessa rakentaneensa Kuun, niin on oikeastaan välttämättömyys palata takaisin kaiken alkuun ja rakentaa se, jotta maailma olisi olemassa?

Mikä on totuus?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.