lauantai 14. huhtikuuta 2012

Apollo & Sun & Stars?

NASAn Apollo -avaruuslentoihin liittyen eräs kiivas keskustelualue on Kuun pinnalta katsottuna sekä sieltä käsin kuvatut kohteet. Miksei yhdessäkään tuhansissa Apollo-kuvissa näkynyt tähtiä? Oliko niin, että Hasselblad -kameran linssiä ei oltu tarkennettu kohti tähtiä, vaan ainoastaan Kuun pinnan kuvaamiseen? Oliko niin, että kameran suljinnopeus ei sallinut tähtien kuvaamista? Tämänkaltaisia selityksiä kun olen ainakin lukenut. Entä miksi maapallo oli kuvissa niin pieni, lähes neljä kertaa pienempi kuin sen olisi pitänyt olla? Toisaalta, miksi Aurinko oli valtavan suuri ja sen reunat näyttivät keinotekoisilta? Erinäisissä laskelmissa on esitetty, että Aurinko olisi näyttänyt noin neljä kertaa suuremmalta, kuin sen olisi pitänyt näyttää. Oliko kyse Hasselblad-kameran linssin aiheuttamasta visuaalisesta ominaisuudesta tai optisesta harhasta? Tämä voinee ainakin teoriassa olla mahdollistakin. Mutta jos näin tosiaan oli, niin miksi toinen taivaankappale näytti liian suurelta, ja toinen liian pieneltä?


AS12-46-6765: Aurinko on kuvassa
suhteettoman suuri siihen nähden
mitä sen kuuluisi olla. Se vaikuttaisi
olevan ennemminkin kookas studiovalo.  
NASAn mukaan Kuussa otetuissa kuvissa ei näkynyt tähtiä sen takia, että niitä ei voitu erottaa taivaalta mukana olleilla kameroilla, ja tämä johtui puolestaan lukuisista muuttuvista tekijöistä, kuten filmistä ja valaistusolosuhteista jne. Maan liian pientä kokoa, tai useissa kuvissa Auringon valtavaa kokoa ei puolestaan ole selitetty, tai ainakaan mitään virallistä selitystä ei ole tiedossani.

Tähtien näkemiseen liittyen eri astronautit ovat esittäneet jälkikäteen varsin ristiriitaisia lausuntoja. Toiset ovat nähneet tähtiä, toiset eivät ole. Jotkut astronautit puolestaan eivät ole tarkkaan muistaneet näkivätkö vai eivät, tai muistikuvat ovat saattaneen muuttua vuosien varrella. Esimerkkinä näistä nostan esille parin astronautin lausunnot.


Neil Armstrong (Apollo 11): "Taivas on tumman musta katsottuna Kuun pinnalta, kuten se on myös silloin kun sitä katsotaan avaruudesta Maan ja Kuun väliltä. Maa on ainoa näkyvä kohde Auringon lisäksi, joka on nähtävillä Kuun pinnalta." (18.11.1970)

Gene Cerman (Apollo 17): "Kun olet Kuun pinnalla päiväsaikaan se on paradoksi. Seisot Kuun pinnalla, ja auringonvalo valaisee sinut, kehosi ja ympäristön, ja katsot ylös taivaalle ja se on musta, se ei ole pimeyttä, se on vain musta. Useimmat ihmiset sekoittavat pimeyden mustaan, vaikka ne ovat kaksi täysin eri sanaa. Pimeys on valon puuttumista oman määritelmäni mukaan. Musta on tyhjiö. Se on melkein kaiken puuttumista. Jos katsot Maata Kuusta käsin, se heijastaa auringonvaloa, silti sitä ympäröi mustaakin mustempi musta mitä voit mielessäsi kuvitella kaiken puuttuessa... En kokenut mustaa taivasta yläpuolella painostavana." ...

"Kun olet Kuussa et voit katsoa lähelle Aurinkoa, sillä se on tuhoisan kirkas. Kun ajoimme kuuajoneuvon takaisin itään, oli huomattavan paljon vaikeampaa nähdä ylöspäin kuin alaspäin Kuun pinnan heijastuksesta johtuen. Mitä lähemmäksi Aurinkoa katsoit, et pystynyt erottamaan mitään tarkasti."



AS12-46-6739HR

Cerman: "Useat ihmiset kysyvät, että pystyinkö näkemään mitään muuta päiväsaikaan Kuun pinnalla, näinkö tähtiä? Vastaus siihen oli kyllä, mikäli suojaat kasvosi ja silmäsi ympärillä olevasta heijastavasta valosta, pystyit näkemään tähtiä päiväsaikaan Kuussa. Ei kuitenkaan niin kirkkaana kuin yöllä, tietenkään."


Edellisten lisäksi, myös Kuun yläpuolisen avaruuden tummuuden osalta on löydettävissä erilaisia poikkeavuuksia. Osa voidaan tulkita johtuneen filmin ylivaloittumisesta, ja toisten kuvien osalta on puolestaan havaittavissa todennäköisiä merkkejä kuvankäsittelystä, jolloin taivasta on pyritty keinotekoisesti tummentamaan jälkikäteen. Alla olevat esimerkit ovat Apollo 17 -avaruuslennolta. Hämmästeltävää siis riittää.


AS17-146-22445HR: Apollo 17 -lennolta on olemassa
lukuisia hämmentäviä kuvia, joissa taivas on osittain 
punertava. Onko kyse filmin ylivaloittumisesta tms.
? 

AS17-147-22604 

Osasuurennos kuvasta AS17-147-22604.

AS17-135-20382: astronautti, lippu ja
tummanpuhuva taivas.

AS17-135-20382 ja tietokonetekniikalla esiinnostetut
merkit kuvamanipuloinnista taivaan tummuuden osalta.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.