tiistai 10. huhtikuuta 2012

Apollo & Earth photo anomalies (part 2)


AS17-137-20960: Maapallo on
aivan liian pieni, ja sen
lisäksi myös liian matalalla.
Mitä enemmän NASAn Apollo -avaruuslentoihin liittyviä kuvia katselee ja tutkii, sitä enemmän erilaisia poikkeavuuksia niistä on havaittavissa, ja eräs niistä on Maan koko, ja toinen Maan sijainti taivaalla. Viisaammat matemaatikot kun ovat jälkikäteen laskeneet kuumoduulin laskeutumispaikkojen koordinaattien perusteella kulman, kuinka monta astetta Maan pitäisi olla kulloinkin Kuun horisontilta katsottuna. Astekulman ja Maan sijainnin taivaalla ei pitäisi muuttua, sillä sama puoli Kuusta on jatkuvasti kohti Maata. En ole varma onko tämä olettamus totta, mutta jos lähdetään siitä, että olisi, niin mitä siitä seuraisi?

Esimerkkinä otettakoon jälleen esille Apollo 17 -avaruuslennon laskeutumispaikka (20.16 North and 30.77 East). Matemaattisten laskelmien mukaan on todettu, että maapallon pitäisi näkyä jatkuvasti 54 astetta Kuun horisontin yläpuolella, eli melko korkealla taivaalla. Näinhän ei ole, vaan Maan sijainti taivaalla vaihtelee salaperäisesti kuvasta toiseen. Yllä olevassa esimerkkikuvassa AS17-137-20960 kuvakulmaksi on arvioitu analyysien perusteella noin 16 astetta, eli maapallo on karkeasti aivan väärässä paikassa taivaalla. Eli toisin sanoen, mikäli maapallon sijainti on väärä, tarkoittaa se sitä, että tämäkin NASAn kuva on väärennetty. Sangen eriskummallista, että asia ei tullut kenenkään kuvaväärentäjän mieleen editoinnin tai lavastuksen yhteydessä. Ja mikäli pidetään lähtökohtana, että kuvat ovat peräisin alkuperäisiltä Apollon negatiivirullilta, kuten NASA väittää, niin se tarkoittaisi samalla sitä, että saman negatiivirullan muutkin kuvat ovat väärennettyjä, sillä analogisia negatiivejä ei pystytä väärentämään. Toinen, tässä tapauksessa kenties todennäköisempi vaihtoehto on, että NASA olisi väärentänyt kuvat jossain vaiheessa jälkikäteen joko analogisella tai digitaalisella menetelmällä.



AS17-134-20473: Tässä kuvassa maapallo
sijaitsee noin 32 astetta horisontin (josta kukkulan
vaikutus on poistettu) yläpuolella. Oikea kulma
tulisi olla 54 astetta.


AS17-137-20910: Maapallon sijainti on tässä
kuvassa noin 15 astetta horisontin yläpuolella.
Oikea sijainti pitäisi olla noin 54 astetta.


AS17-134-20466: Eikö tässäkin Maa ole liian matalalla,
vaikka kukkulan oletettu vaikutus poistetaankin?


AS11-40-5924HR
Vertailun vuoksi Apollo 11 -avaruuslennon osalta maapallon olisi pitänyt olla 65 asteen kulmassa horisontista, kun Maata tarkasteltiin astronauttien silmin Kuusta käsin. Valitettavasti en löytänyt Apollo 11 osalta sellaista Kuun pinnalta otettua kuvaa, jossa olisi maapallo näkyvissä taivaalla siten, että horisontti näkyisi samalla. Sen johdosta maapallon sijaintia Kuun taivaalla hankalaa arvioida, onko se oikeassa paikassa vai ei.


Joka tapauksessa, maapallon pienuus tai sen mahdoton sijainti taivaalla on eräs hämmästyttävä piirre NASAn Kuun pinnalta julkaisemissa kuvissa, mutta tämä on tosiaan vain eräs yksittäinen esimerkki kaikista havaituista poikkeavuuksista. Edellisen lisäksi huomiota olisi taivaankappaleiden osalta syytä kiinnittää myös Aurinkoon, kuten sen kokoon, joka vaikuttaisi olevan useissa kuvissa huomattavasti suurempi kuin sen tulisi olla. Edellisen lisäksi hämmennystä aiheuttavat taivaalla olevat muut planeetat ja tähdet, eritoten ne puuttuvat tähdet, jotka siellä pitäisi näkyä. Vaan eivätpä näy. Nämäkin ovat eräitä niistä lukuisista asioista, joita olisi syytä tarkastella hieman lähemmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.