Apollo & more anomalies (part 2)

Kuun ja Maan välisen etäisyyden mittaaminen: Apollon astronauteilla oli mukana Kuussa lukuisia mitta- ja tutkimuslaitteistoja, joilla he suorittivat erilaisia testejä. Näistä monet ovat herättäneet jälkikäteen erinäisiä epäilyjä niiden toimivuudesta.

Apollo 11, 14 ja 15 - avaruuslennoilla astronauteilla oli mukana esimerkiksi laserilla toimiva etäisyysmittauslaitteisto, jonka avulla oli tarkoitus mitata tarkasti Kuun ja Maan välinen etäisyys. Kyseessä oli laite, jota voidaan kutsua nimellä passiivinen takaisinheijastin (Lunar Ranging Retro Reflector, LRRR). Tämä tutkimuslaite oli tuotu kuumoduulista Kuun pinnalle ja se oli suunnattu maapalloa kohti. "Laitteiston" oli tarkoitus toimia niin, että Maasta lähetettin voimakas lasersäde kohti tätä heijastinta, joka sitten heijastui takaisin maapallolle. Taikaisinheijastimen avulla oli tarkoitus laskea valon paluuaika, jonka myötä oli puolestaan mahdollista myös määrittää tarkka etäisyys Maan ja Kuun välillä, jopa 3 senttimetrin tarkkuudella. Mittaamiseen tarkoitetun lasersäteen kerrottiin lähetetyn McDonaldin Observatoriosta, Teksasista. 

AS11-40-5952HR: The Laser Ranging
Retro reflector (LRRR) kuvattuna Kuun
pinnalla Apollo 11 -avaruuslennolla.
Meneekö LRRR-heijastimen varjo oikein
kuvassa?

Huomioitavaa tähän lasersäteen lähettämiseen liittyen on yleisesti tiedossa sellainen erikoinen yksityiskohta, että vaikka säde lähetettäisiin kapeana valojuovana observatoriosta, niin päästessään Kuuhun saakka säteen leveys olisi ollut siinä vaiheessa teoreettisesti jo noin 7 kilometriä pitkän etäisyyden johdosta. Edelliseen seikkaan liittyen en ole löytänyt internetistä mitään vastaväitteitä, eli tämä lienee totta. Useiden asiantuntijoiden mukaan lasersäteen valovoima olisi samalla ollut laskennallisesti olematon vuonna 1969 käytössä olevalla tekniikalla.  Mutta mikäli teknologia olisi kuitenkin ollut tuolloin niin edistynyttä, että säde olisi saatu yltämään Kuuhun saakka ja siellä myös osunut 46 senttiä leveään takaisinheijastimeen, niin paluujuovan saavuttaessa Maan, sen leveys olisi ollut siinä vaiheessa  laskennallisesti jo noin 20 kilometriä. Edellyttäen siis, että heijastin olisi ollut heijastettu tarkasti samaan suuntaan kuin mistä Maasta tullut säde olisi tullut. Sillä mikäli suunta olisi ollut aavistuksenkin väärä, se olisi tarkoittanut sitä, että myös säde olisi kimmonnut tästä LRRR-heijastimesta väärään suuntaan avaruuteen, eli jonnekin muualle kuin takaisin lähtöpisteeseensä. Mutta mikäli heijastuskulma olisi saatu tarkalleen oikeaksi, olisiko observatoriossa ollut mahdollista havaita ja mitata tämä paluusäde? Joka tapauksessa, NASA ilmoitti jälkikäteen, että testi oli onnistunut ja, että Kuun ja Maan etäisyys, joka on siis suuruusluokaltaan 380.000 kilometriä - oli saatu mitattua.

Voidaan kuitenkin kysyä, ensinnäkin, miksi Maan ja Kuun etäisyys oli syytä mitata, jälleen? Olihan etäisyys saatu mitattua käytännössä yhtä tarkasti jo 1950-luvulla, kun Yhdysvalloista ensi kerran lähetettiin koemielessä radiosignaali kohti Kuuta, jolloin laskettiin tarkasti Kuun etäisyys Maasta. Miksi etäisyys tuli siis mitata uudelleen, ja vielä kolmella eri Apollon avaruuslennolla? Oliko kyse kenties tarkistusmittauksesta, ja tarkistusmittauksen tarkistusmittauksesta? Huomioitavaa lisäksi on, että Kuun ja Maan etäisyys vaihtelee reilustikin Kuun kierrosta johtuen, joten oliko tätä lasermittausta järkeäkään toteuttaa?
 

AS14-67-9386

Edelleen, mielestäni tätäkin ongelmallisempaa oli jo edellä mainittu lasersignaali, monessakin mielessä. Ensinnäkin lasersäteen yltäminen Kuuhun saakka ja sen osuminen pieneen takaisinheijastimeen, joka olisi suunnattu tarkasti takaisin lähtöpisteeseensä, kuulostaa vaikealta käsittää. Ja miten astronautit osasivat suunnata takaisinheijastimen millintarkasti takaisin kohti lähtösignaalia, ettei säde olisi kimmonnut ohi maapallon ja oletetun mittauspisteen siellä? Oliko astronauteilla niin tarkka tieto ja taito siitä mihin takaisinheijastin oli suunnattava? Oliko Maasta lähetetty lasersäde, joka olisi Kuuhun saakka päästyään 7 kilometrin levyinen, astronauteille vielä jollain tavalla näkyvä? Sokaistuivatko astronautit tästä valtavasta lasersäteestä? Vai oliko säde Kuuhun saakka päästyään jo niin heikko, ettei sitä paljain silmin olisi ollut mahdollista edes havaita? Mutta samalla kuitenkin niin voimakas, että se olisi heijastunut tarkasti takaisin lähtöpisteeseensä, ja se olisi ollut mahdollista myös mitata maapallolta käsin? Miksi astronautit eivät ole valokuvanneet Maasta tullutta lasersädettä Kuussa ollessaan, tai kertoneet siitä mitään? Mielestäni vaikuttaisi ennemminkin siltä, että kyseessä oli eräänlaista kuurekvisiittaa, eikä todellinen ja toimiva mittalaite.


 Osasuurennos LRRR-kuvasta AS11-37-5498.

NASAn mukaan kyseessä on - kuukivien ohella - kuitenkin selkeä konkreettinen ja myös pysyvä todiste siitä, että ihminen on käynyt Kuun pinnalla, sillä mittaleitteiden kerrottiin jätetyn Kuun pinnalle sieltä poislähtiessä. NASAn mukaan Kuun ja Maan välinen etäisyys on mitattavissa lasersäteen ja Kuussa olevien takaisinheijastimien avulla vielä tänä päivänäkin, muualtakin kuin Yhdysvalloista. Lasersäteen lähettämin Kuuhun saakka lienee tänä päivänä mahdollistakin, kysymys onkin nähdäkseni ennemminkin siitä, heijastuuko lasersäde Kuun pinnalta takaisin näistä takaisinheijastimista, vai itse Kuun pinnalta. Nimittäin usean tiedemiehen mukaan itse Kuun pinta on riittävä lasersäteen heijastamiseen. Alle puolen metrin levyisen heijastimen paikallistaminen Kuussa Maasta käsin kuulostaa näin maallikolta suorastaan utopistiselta. 

Tämä NASAn LRRR-vekotin on jälleen yksi esimerkki Apolloon liittyvistä poikkeavuuksista tai kummallisuuksista, joista mitkään yksinään eivät kenties vielä ole ratkaiseva todiste Apollo-arvoituksen selvittämisesssä, mutta jotka antavat omalta osaltaan jotain vihjeitä siitä kuinka syvästä vyyhdistä tässä kaiken kaikkiaan saattaa olla kysymys.