tiistai 24. tammikuuta 2012

Ufo case #2: Ufo over Jerusalem (January 28, 2011)

Seuraavaksi on vuorossa eräs merkityksellisimmistä, ellei kaikkein merkityksellisin ja parhaiten videolle taltioitu ufo-havainto maailmassa. Tämä tapahtui Jerusalemissa 28.1.2011, ja tämä tapahtuma on kuvattu eri kuvakulmista ja eri puolilta kaupunkia. Tässä yöllä kuvatussa tapahtumassa kirkas valoilmiö laskeutuu pystysuoraan taivaalta Kalliomoskeijan yläpuolelle, leijuu siinä vajaat puoli minuuttia ilmassa, välähtelee ensin voimakkaasti ja singahtaa sitten valtavalla nopeudella yläilmoihin. Tämän jälkeen taivaalla on nähtävissä, kun punaiset valot vilkkuvat hetken ajan tietyssä kuviossa. YouTubessa on tarjolla kymmenittäin eritasoisia pätkiä ja koosteita näistä videoista ja kuvakulmista.

Maailmankuulu meksikolainen ufo-tutkija Jaime Maussan on kuvannut tätä tapahtumaa Jerusalemissa mahdollisesti kaikkein tärkeimmäksi todisteeksi ufojen olemassaolosta. Hän tarkastelee kolmea videota omassa todistusaineistossaan, samoin kuin esittelee erään näistä videoista kuvanneen henkilön vahvistuksen sille, että hän on tosiaan kuvannut tämän videon. Edellisen lisäksi YouTubessa on nähtävillä ainakin vielä yksi aitona pitämäni kuvakulma (nk. viides kuvakulma), samoin kuin yksi amerikkalaisten turistien kuvaamaksi väitetty, yleisesti väärennöksenä pidetty versio, jolla on mahdollisesti pyritty vähättelemään muiden videoiden aitoutta.

Tapahtumaa uutisoitiin televisiossa laajasti maailmalla heti tuoreeltaan, Jerusalemin lisäksi erityisesti Yhdysvalloissa (mm. NBC, Fox), samoin kuin muualla Amerikan mantereella. Tiedossani ei ole, että siitä olisi uutisoitu Suomessa mitenkään muutoin kuin jollain netin keskustelupalstoilla, ja sielläkin tapahtuman arviointi on ollut pääasiassa ala-arvoista. Joku hölmöläinen oli jopa arvaillut, että kyseessä olisi ollut jonkinlainen valopallo, joka olisi laskettu narun varassa alas, ja sitten nostettu nopeasti ylös. Voi pyhä yksinkertaisuus! Laskettu alas mistä, ja nostettu ylös lähes valon nopeudellako? Toisella sivustolla joku näkee tarvetta esittää perusteita näiden kaikkien videoiden epäaitoudesta, perusteita, jotka eivät ole lainkaan loogisia. Jos keskustelu Jerusalemin ufo-casesta, ja yleensäkin ufo-ilmiöistä kulkee tällä tasolla Suomessa, ei ole mikään ihme, että tuskin kukaan tässä maassa on ollut kykenevä edes yrittää ymmärtää näkemäänsä.

Oheisissa videoissa nähdään Jaime Maussanin videoanalyysi ufo-materiaalista, ja sen lisäksi esitän linkin nk. viidennestä kuvakulmasta samasta tilanteesta. Mikäli nämä videot ovat aitoja, kuten vahvasti uskon, yksin jo tämä case on mielestäni kiistaton todiste siitä, että ufot ovat todellisia.









Case2: Ufo over Jerusalem (January 28, 2011):

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.