Did NASA fake the Apollo mission? (part 1)

Mikäli Apollo -avaruuslentoihin liittyvät kuvat ja videot ovat osittain tai kokonaan väärennettyjä ja lavastettuja, miksi niin olisi tehty? Kyseessä saattaa olla uskomattomiin mittasuhteisiin kehittynyt salaliitto, jonka koukerot ulottuvat NASAn lisäksi myös syvälle muihin Yhdysvaltojen salaisiin organisaatioihin. Noin 70 vuotta kestäneessä salaliitossa harvalukuinen ydinjoukko Yhdysvaltojen hallinnossa varjelee kaikin mahdollisin keinoin salaisuuksia, joihin liittyvät olennaisena osana maapallon ulkopuoliset olennot, heidän sivilisaationsa, ufo-teknologia sekä siihen liittyvä edistynyt aseteknologia. Apollo-vyyhti on pieni, mutta samalla merkittävä osa tätä salaliittoa.


Eräiden epävirallisten lähteiden mukaan presidentti John F. Kennedylle esiteltiin Yhdysvaltojen armeijan hallussa olevia ufoja pian valintansa jälkeen keväällä 1961. Kerrotaan, että hänellä olisi kuitenkin ollut jo vuosien ajan runsaasti hallinnon sisäpiirin ufo-tietämystä. Esimerkiksi erään MJ-12 dokumentin mukaan nuorelle kongressiedustajalle olisi näytetty kuuluisan Roswellin ufo-tapauksen todistemateriaalia jo kesällä 1947. Joka tapauksessa, pian presidentiksi valintansa jälkeen Kennedy alkoi tukea Kuun valloitusta.

Neuvostoliiton pääministeri Nikita Khrushchev

ja Yhdysvaltain presidentti John F. Kennedy

neuvottelivat Wienissä 4. kesäkuuta 1961.

Presidentti Kennedy julkisti Yhdysvaltojen kongressissa 25.5.1961 tiedon tulevasta Apollo-ohjelmasta. Hän asetti tavoitteeksi, että 60-luvun loppuun mennessä ihminen olisi käynyt Kuussa ja palannut sieltä onnistuneesti. Noin kaksi viikkoa tämän jälkeen, 4.6.1961 presidentti Kennedy tapasi Neuvostoliiton pääministeri Khrushchevin Wienissä, Itävallassa järjestetyssä huippukokouksessa, jossa he tapasivat myös yksityisesti. Tällöin Kennedy esitti ensi kertaa Khrushcheville, että molemmat valtiot, sekä Yhdysvallat että Neuvostoliitto, yhdistäisivät voimansa ja menisivät Kuuhun yhdessä. Erinäisten muistioiden ja viitteiden perusteella Kennedy esitti toistuvasti tämän saman tarjouksen Khrushcheville seuraavien parin vuoden aikana erilaisissa salaisissa neuvonpidoissa ja keskusteluissa.

NASAn Wernher von Braun
ja presidentti John F. Kennedy
kuvattuna 19.5.1963.

Vuosien 1961 - 1963 aikana Kennedy oli tiiviissä yhteydenpidossa NASAn johdon kanssa, ja tapasi myös NASAn Marshallin avaruuslentokeskuksen johtajaksi valitun Wernher von Braunin useaan otteeseen. Von Braun vaikutti saaneen Kennedyn vakuuttuneeksi siitä, että Kuuhun pääseminen oli mahdollista toteuttaa. Kennedy pyrkikin jatkuvasti vaikuttamaan kuuhankkeen toteutumiseen, ja hänen mieleestään Neuvostoliitto, joka oli huomattavasti edellä avaruuden valloittamisessa siihen aikaan, tulisi olemaan keskeisessä roolissa tavoitteen onnistumisessa.  Aikaisemminkin esittämänsä tarjouksen Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton yhteisestä kuuhankkeesta Kennedy toisti myös julkisesti Yhdistyneissä Kansakunnissa pitämässään puheessa 20.9.1963. Neuvottelut jatkuivat taustalla näiden valtioiden kesken tiiviisti tähän liittyen seuraavien viikkojen ajan. 

Läpimurto neuvotteluissa kerrotaan tapahtuneen 12.11.1963, jolloin Khrushchev viimein hyväksyi - useiden vuosien jarrutteluiden ja neuvotteluiden jälkeen - Kennedyn tarjouksen yhteisestä kuuhankkeesta. Miksi neuvottelut sitten kestivät niin kauan? Erikoisena asiana esiin on noussut väite, että keskeisin osa keskusteluista olisi liittynyt Kuussa olevaan vieraaseen sivilisaatioon, kuten heidän rakennelmiinsa, joita olisi havaittu avaruusluotainten ottamista kuvista muutaman edellisvuoden aikana, ja tavoitteeseen hyödyntää avaruusolioilta mahdollisesti saatavaa teknistä tietämystä kuumatkan kautta. Joka tapauksessa, kerrotaan, että marraskuussa 1963 päästiin sopimukseen, jossa Yhdysvallat ja Neuvostoliitto yhdessä toteuttaisivat kuuhankkeen, jolloin molemmat valtiot tulisivat hyötymään sen tuloksista. Sovittiin lisäksi, että Kennedy tulisi julkistamaan asian kongressille ja maailmalle pian tämän jälkeen.
 

Von Braun esitteli Kennedylle Apollo-suunnitelmien tilannetta
Kennedyn avaruuskeskuksessa (KSC) Cape Canaveralissa,
Floridassa 16.10.1963 (kuvassa).

JFK-ampuminen 22.11.1963 Dallasissa; kuva on
otettu toisen ja kolmannen laukauksen välissä.
Kuvassa keskellä mies heiluu avatun sateenvarjon
kanssa ja vaikuttaa antavan merkkejä eri
suunnissa oleville ampujille.

Valitettavasti John F. Kennedy murhattiin kymmenen päivää Khrushchevin kanssa saavutetun yhteisymmärryksen  jälkeen, juuri ennen julkistettavaa tiedonantoa yhteisestä kuuhankkeesta. Kennedy oli kuollut useasta suunnasta avoautoa kohti ammutujen luotien seurauksena Dallasissa 22.11.1963. Maailmalla yleisesti hyväksytyn käsityksen mukaan CIA, mahdollisesti yhteistyössä FBIn kanssa, oli tämän murhan toteutuksen takana.

Nykytutkimusten mukaan laukauksia ammuttiin ainakin kolmelta suunnalta. Toisin sanoen, kun laukauksia ammuttiin useammalta suunnalta, tarkoitti se sitä, että kyseessä ei ollut mikään yksittäisen miehen teko, vaan harkoin suunniteltu ja toteutettu hanke, jonka toteuttamisessa oli mukana lukuisia ihmisiä. Salamurhan järjestäjät olivat kuitenkin järjestäneet yksinäisen syntipukin ammuskelulle, Lee Harwey Oswaldin, joka suunnitelman mukaan tuli sitten hetimiten eliminoida, jotta totuus ei olisi paljastunut. Mielenkiintoinen tieto on se, että CIAn edustajia, joiden väitettiin olleen osallisena Kennedyn murhahankkeessa, kokoontuivat eräässä ravintolassa Dallasissa illalla 21.11, ja samaisessa tapaamisessa kerrottiin olevan mukana myös Lee Oswaldin myöhemmin ampunut Jack Ruby.

Kuten tunnettua, Kennedyn murhan jälkeen erinäisiä todistajia katosi runsain mitoin, tai heitä kuoli erilaisissa "onnettomuuksissa". Näitä kuolemia ei mikään yksityishenkilö tai rosvojoukko ole voinut järjestää. Näidenkin kuolemien takana oli luonnollisesti samainen järjestäytynyt taho, joka oli järjestänyt myös Kennedyn murhan. Taho, jolla oli riittävä tietämys kaikista tapaukseen liittyvistä todistajista oli luonnollisesti CIA.

Apollo & more anomalies (part 3)

Kuuhun laskeutuminen ilman kraateria:
NASAn omien tiedemiestenkin kerrottiin olevan 60-luvulla huolestuneita siitä, että miten Kuuhun laskeutuminen oikein tulee onnistumaan. Siis miten kuumoduulin laskeutuminen ylipäätään onnistuu ilman sen murskaantumista, ja minkälainen kraateri laskeutumisesta muodostuu. Kuumoduuli (Lunar module, LM) kun painoi noin 15 tuhatta kiloa. NASAn omien tiedemiesten laskelmien mukaan vielä 1960-luvun alussa kuumatkan onnistumisen mahdollisuudeksi arvioitiin 0,017 prosenttia (1:60000). Todennäköisyys nähtävästi kuitenkin kasvoi dramaattisen nopeasti projektin edetessä, ja ensimmäisen kuumatkan lähtöaamuna astronautti Neil Armstrong arvioi, että oli 50% mahdollisuus siihen, että kuumatka tulisi onnistumaan. Samoihin aikoihin NASAn virallisten simulaatiolukujen perusteella onnistumisen mahdollisuudeksi ilmoitettiin yli 90%.

NASAn havainnollistava piirustus
kuumoduulin lasketumisesta.

NASAn mukaan kuumoduulin pohjassa sijainneen rakettimoottorin työntövoiman kerrottiin olleen 10.000 kiloa, mutta laskeutumisessa tarvittiin ainoastaan noin 2.000 - 3.000 kilon työntövoimaa, sillä Kuun painovoima on vain noin 1/6 Maan painovoimasta. NASA kertoi jälkikäteen, että suhteellisen vähäisen työntövoiman käytön johdosta kuumoduulin laskeutumisosa ei aiheuttanut kraateria tai kuoppaa, vaan se ainoastaan siirsi Kuun pinnalla ollutta tomukerrosta sivummalle laskeutumisen yhteydessä. Ennen lentoa kuitenkin jopa NASAn omat tiedemiehet olivat huolissaan siitä, että kuumoduuli putoaisi ja tuhoutuisi rakettimoottorinsa aiheuttamaan valtavaan palokuoppaan. Sen sijaan kuumoduuli laskeutui suorastaan äärimmäisen pehmeästi Kuun pinnalle Apollo -avaruuslennoilla, eikä mitään ulkoisia vaurioita tullut itse moduuliin. Vaikutti siis siltä, että alus oli täydellisesti suunniteltu, ja jokainen laskeutumisesta vastannut astronautti onnistui myös annetussa tehtävässään täydellisesti. Kyllä, näinhän sen on täytynyt olla, sillä ovathan siitä todisteena NASAn julkaisemat kuvat?

Asiaa on selitetty ja perusteltu jälkikäteen myöskin sillä, että Kuussa kun ei ole ilmakehää, niin ei ole myöskään painetta rakettimoottorin pakokaasun purkautumiselle suoraan raketin alle, vaan se purkautui laajalle alueelle, jolloin kuoppaa ei syntynyt kuumoduulin alle sen laskeutuessa. Voisiko tämä NASAn selitys pitää myös paikkaansa? Ainakin se saattaisi kuulostaa - mahdollisesti - ihan uskottavalta selitykseltä. Edellyttäen siis, että Kuussa ei tosiaan ole ilmakehää, ja sen painovoima on vain 1/6 Maan painovoimasta, kuten NASA on kertonut. Hämmentävä yksityiskohta joka tapauksessa, ettei minkään Apollo -avaruuslennon kuumoduulin alta ole valokuvien perusteella löytynyt mitään merkkejä sen laskeutumisesta.


AS11-40-5921: rakettimoottorin alla ei
näy mitään merkkiä laskeutumisesta.



Oliko tosiaan sitten niin, että olosuhteet Kuussa ovat niin erilaiset kuin Maassa, ettei kuumoduulin kuulunutkaan jättää mitään jälkeä laskeutumispaikan alle, ei rakettimoottorin eikä laskeutumisjalkojen alle? Ei pienintäkään jälkeä? Eikä kuumoduulin laskeutumisjalkoihin kuulunutkaan tarttua suurta määrää tomua tai pinta-ainesta, sillä se siirtyi pois alta sivuttaissuunnassa? Eikä laskeutumisjaloissa ole nähtävissä merkkejä vaurioista tai liasta niiden osuessa Kuun pinnalle, sillä laskeutuminen onnistui joka kerta niin hyöhenkevyesti? Sen sijaan laskeutumisjalat suorastaan kiiltävät "suojafolioon" käärittynä, kuten niiden on tarkoituskin? Tässä on mielestäni liian monta hämmennystä herättävää seikkaa, etteivät ne kaikki voi pitää paikkaansa.

NASAn vastakkaisista todisteluista ja selityksistä huolimatta mielessäni elää edelleen vahva epäilys, että kuvissa esitetty kuumoduuli oli laskettu pehmeästi paikoilleen jonkun nosturin tai vaijerin avulla, Maan pinnalla. Tämä kuulostaa kieltämättä aika hurjalta väitteeltä, mutta uskon myös, että kuukuvien väärennys ja lavastus - jonka olen mielestäni aiemmissa blogikirjoituksissa osoittanut tapahtuneen, melko selkeästikin - on vain pieni sivujuonne tätä Apollo-vyyhtiä. Olennaisempi kysymys kuuluukin miksi kuvia oli väärennetty? Entä mitä muuta on väärennetty, tai missä muussa on huijattu? Ja mitä ihmettä oikein yritetään salailla? Lukuisten viitteiden perusteella kyseessä kun saattaa olla eräs ihmiskunnan suurimmista salaisuuksista, jonka verhoa on syytä ainakin yrittää raottaa. Sillä voi olla, että salailtavaa on mahdollisesti paljon enemmän mitä useimmat ihmiset edes pystyvät kuvittelemaan.

AS11-40-5925HR: vaurioitumaton ja pölytön
Apollo 11 -kuumoduulin laskeutumisjalka.

Apollo & more anomalies (part 2)

Kuun ja Maan välisen etäisyyden mittaaminen: Apollon astronauteilla oli mukana Kuussa lukuisia mitta- ja tutkimuslaitteistoja, joilla he suorittivat erilaisia testejä. Näistä monet ovat herättäneet jälkikäteen erinäisiä epäilyjä niiden toimivuudesta.

Apollo 11, 14 ja 15 - avaruuslennoilla astronauteilla oli mukana esimerkiksi laserilla toimiva etäisyysmittauslaitteisto, jonka avulla oli tarkoitus mitata tarkasti Kuun ja Maan välinen etäisyys. Kyseessä oli laite, jota voidaan kutsua nimellä passiivinen takaisinheijastin (Lunar Ranging Retro Reflector, LRRR). Tämä tutkimuslaite oli tuotu kuumoduulista Kuun pinnalle ja se oli suunnattu maapalloa kohti. "Laitteiston" oli tarkoitus toimia niin, että Maasta lähetettin voimakas lasersäde kohti tätä heijastinta, joka sitten heijastui takaisin maapallolle. Taikaisinheijastimen avulla oli tarkoitus laskea valon paluuaika, jonka myötä oli puolestaan mahdollista myös määrittää tarkka etäisyys Maan ja Kuun välillä, jopa 3 senttimetrin tarkkuudella. Mittaamiseen tarkoitetun lasersäteen kerrottiin lähetetyn McDonaldin Observatoriosta, Teksasista. 

AS11-40-5952HR: The Laser Ranging
Retro reflector (LRRR) kuvattuna Kuun
pinnalla Apollo 11 -avaruuslennolla.
Meneekö LRRR-heijastimen varjo oikein
kuvassa?

Huomioitavaa tähän lasersäteen lähettämiseen liittyen on yleisesti tiedossa sellainen erikoinen yksityiskohta, että vaikka säde lähetettäisiin kapeana valojuovana observatoriosta, niin päästessään Kuuhun saakka säteen leveys olisi ollut siinä vaiheessa teoreettisesti jo noin 7 kilometriä pitkän etäisyyden johdosta. Edelliseen seikkaan liittyen en ole löytänyt internetistä mitään vastaväitteitä, eli tämä lienee totta. Useiden asiantuntijoiden mukaan lasersäteen valovoima olisi samalla ollut laskennallisesti olematon vuonna 1969 käytössä olevalla tekniikalla.  Mutta mikäli teknologia olisi kuitenkin ollut tuolloin niin edistynyttä, että säde olisi saatu yltämään Kuuhun saakka ja siellä myös osunut 46 senttiä leveään takaisinheijastimeen, niin paluujuovan saavuttaessa Maan, sen leveys olisi ollut siinä vaiheessa  laskennallisesti jo noin 20 kilometriä. Edellyttäen siis, että heijastin olisi ollut heijastettu tarkasti samaan suuntaan kuin mistä Maasta tullut säde olisi tullut. Sillä mikäli suunta olisi ollut aavistuksenkin väärä, se olisi tarkoittanut sitä, että myös säde olisi kimmonnut tästä LRRR-heijastimesta väärään suuntaan avaruuteen, eli jonnekin muualle kuin takaisin lähtöpisteeseensä. Mutta mikäli heijastuskulma olisi saatu tarkalleen oikeaksi, olisiko observatoriossa ollut mahdollista havaita ja mitata tämä paluusäde? Joka tapauksessa, NASA ilmoitti jälkikäteen, että testi oli onnistunut ja, että Kuun ja Maan etäisyys, joka on siis suuruusluokaltaan 380.000 kilometriä - oli saatu mitattua.

Voidaan kuitenkin kysyä, ensinnäkin, miksi Maan ja Kuun etäisyys oli syytä mitata, jälleen? Olihan etäisyys saatu mitattua käytännössä yhtä tarkasti jo 1950-luvulla, kun Yhdysvalloista ensi kerran lähetettiin koemielessä radiosignaali kohti Kuuta, jolloin laskettiin tarkasti Kuun etäisyys Maasta. Miksi etäisyys tuli siis mitata uudelleen, ja vielä kolmella eri Apollon avaruuslennolla? Oliko kyse kenties tarkistusmittauksesta, ja tarkistusmittauksen tarkistusmittauksesta? Huomioitavaa lisäksi on, että Kuun ja Maan etäisyys vaihtelee reilustikin Kuun kierrosta johtuen, joten oliko tätä lasermittausta järkeäkään toteuttaa?
 

AS14-67-9386

Edelleen, mielestäni tätäkin ongelmallisempaa oli jo edellä mainittu lasersignaali, monessakin mielessä. Ensinnäkin lasersäteen yltäminen Kuuhun saakka ja sen osuminen pieneen takaisinheijastimeen, joka olisi suunnattu tarkasti takaisin lähtöpisteeseensä, kuulostaa vaikealta käsittää. Ja miten astronautit osasivat suunnata takaisinheijastimen millintarkasti takaisin kohti lähtösignaalia, ettei säde olisi kimmonnut ohi maapallon ja oletetun mittauspisteen siellä? Oliko astronauteilla niin tarkka tieto ja taito siitä mihin takaisinheijastin oli suunnattava? Oliko Maasta lähetetty lasersäde, joka olisi Kuuhun saakka päästyään 7 kilometrin levyinen, astronauteille vielä jollain tavalla näkyvä? Sokaistuivatko astronautit tästä valtavasta lasersäteestä? Vai oliko säde Kuuhun saakka päästyään jo niin heikko, ettei sitä paljain silmin olisi ollut mahdollista edes havaita? Mutta samalla kuitenkin niin voimakas, että se olisi heijastunut tarkasti takaisin lähtöpisteeseensä, ja se olisi ollut mahdollista myös mitata maapallolta käsin? Miksi astronautit eivät ole valokuvanneet Maasta tullutta lasersädettä Kuussa ollessaan, tai kertoneet siitä mitään? Mielestäni vaikuttaisi ennemminkin siltä, että kyseessä oli eräänlaista kuurekvisiittaa, eikä todellinen ja toimiva mittalaite.


 Osasuurennos LRRR-kuvasta AS11-37-5498.

NASAn mukaan kyseessä on - kuukivien ohella - kuitenkin selkeä konkreettinen ja myös pysyvä todiste siitä, että ihminen on käynyt Kuun pinnalla, sillä mittaleitteiden kerrottiin jätetyn Kuun pinnalle sieltä poislähtiessä. NASAn mukaan Kuun ja Maan välinen etäisyys on mitattavissa lasersäteen ja Kuussa olevien takaisinheijastimien avulla vielä tänä päivänäkin, muualtakin kuin Yhdysvalloista. Lasersäteen lähettämin Kuuhun saakka lienee tänä päivänä mahdollistakin, kysymys onkin nähdäkseni ennemminkin siitä, heijastuuko lasersäde Kuun pinnalta takaisin näistä takaisinheijastimista, vai itse Kuun pinnalta. Nimittäin usean tiedemiehen mukaan itse Kuun pinta on riittävä lasersäteen heijastamiseen. Alle puolen metrin levyisen heijastimen paikallistaminen Kuussa Maasta käsin kuulostaa näin maallikolta suorastaan utopistiselta. 

Tämä NASAn LRRR-vekotin on jälleen yksi esimerkki Apolloon liittyvistä poikkeavuuksista tai kummallisuuksista, joista mitkään yksinään eivät kenties vielä ole ratkaiseva todiste Apollo-arvoituksen selvittämisesssä, mutta jotka antavat omalta osaltaan jotain vihjeitä siitä kuinka syvästä vyyhdistä tässä kaiken kaikkiaan saattaa olla kysymys. 

Apollo & more anomalies (part 1)

Kysymykset Saturn V -kantorakettiin liittyen: 

Apollo 11:n kantoraketti Saturn V kuvattu
lähtöalustallaan Kennedyn avaruuskeskuksessa,
Floridassa 1.heinäkuuta1969.

Muutama vuosi sitten on pompsahtanut julkisuuteen venäläinen tutkimus Saturn V -kantorakettin tehoista. Arvostetun tiedemiehen Stanislav Pokrovskyn johdolla suoritetussa, myös internetissä nykyään englanninkielisenä versiona nähtävissä olevassa tutkimuksessa päädyttiin sellaiseen lopputulokseen, että Apollo -avaruuslennoilla käytetty Saturn V -kantoraketti oli tehoiltaan selkeästi alimitoitettu. Yksinkertaistettuna siinä ei siis olisi ollut riittävästi työntövoimaa valtavan painolastin viemiseen Kuuhun saakka, eikä siihen olisi edes mahtunut riittävästi polttoainetta kokonaista kuumatkaa varten. Raportin mukaan teho olisi ollut vain runsaat puolet siitä mitä olisi matkaa verten vaadittu. Tehoja kun olisi vaadittu vähintään 46 tonnin kuorman lähettämiselle, mutta Saturn V -kantoraketti kykeni vain 28 tonnin kuormaan nostamiseen Maan kiertoradalle. Voisiko tämä olla totta? Itse epäilen, että on. Vai onko sittenkin kyseessä vain Apollon mustamaalaamistemppu venäläiseltä kateelliselta tiedemieheltä, joka on päätynyt laskelmissaan tahallisesti tai tahattomasti vääriin lopputuloksiin?

Kuten yleensäkin internetissä näihin Apollo -lentoihin liittyen, kuumatkan puolustajat ja skeptikot ovat asiassa tiukasti napit vastakkain. Molemmat osapuolet ovat yrittäneet analysoida raporttia jälkikäteen, ja myös sen yksityiskohdista saivarrellaan puolin ja toisin. Näiden keskusteluiden yhteydessä on kuitenkin asetettu kyseenalaiseksi NASAn ilmoittamat arvot Saturn V -kantoraketin työntövoimasta ja tehoista, sillä sellaisiin ei olla päästy vielä tänä päivänäkään. Entä miten on mahdollista, että kantoraketin rakentamistyötä 1967 tarkastaneen Thomas Baronin raportissa mainitut noin 20.000 muuta vikaa ja epäkohtaa oli saatu korjattua kuntoon kahdessa vuodessa? Mikä on totuus?

69-HC-718: lähtölaskennan harjoituksessa siirrettiin
kuvassa ollutta 122,5 metriä korkeaa, liikuteltavaa
huoltotelinettä 11.heinäkuuta 1969.

Apollo 11 -avaruusalus kuvattuna ilmavoimien EC-135
-lentokoneesta noin 2,5 minuuttia lähtölaukaisunsa
jälkeen 16.heinäkuuta 1969.

Apollo -avaruuslentoihin liittyvässä
yksinkertaistetussa toimintakaaviossa
kuvataan kuumatkan eri vaiheet.

Kuten tunnettua, Saturn -kantoraketin toimintaperiaate perustui kolmeen erilliseen rakettivaiheeseen, joiden avulla oli tarkoitus päästä pois Maan kiertoradalta ja päätyä onnistuneesti Kuun kiertoradalle. Eräs kysymykseni liittyykin nimenomaan näihin eri rakettivaiheisiin. Onko näiden eri vaiheiden toteutumisesta olemassa jotain todisteita, kuten valokuvia, tai videokuvaa, eritoten maapallon kiertoradan ulkopuolelta? En itse ainakaan ole nähnyt. Jos kuitenkin on, niin olisiko syytä tarkastella materiaalin aitoutta hieman tarkemmin (ettei kyseessä ole tyypillinnen NASAn kuvamanipulaatio)? Vai onko niin, että mitään toista tai kolmatta vaihetta ei ollut olemassakaan, ja toisen (ja kolmannen) vaiheen raketti vain tiputettiin takaisin maapallolle Maan kiertoradalta? Erinäisten väitteiden mukaan ne olisivat osuneet Intian valtamereen, josta venäläisten väitettiin nostaneen ainakin jonkin niistä rakettiosista varmempaan talteen?

Tähän liittyen, kantoraketin vajaatehoisuuden lisäksi perusteena kakkos- ja kolmosrakettivaiheiden käytön epäilyille pompsahtaa jälleen esille myös Van Allenin säteilyvyöhyke. Nimittäin NASAn omankin tiedonannon mukaan, kyseisen avaruussäteilyn johdosta Van Allenin vyöhykkeen yläpuolelle - eli käytännössä yli 400 mailin yläpuolelle maapallolta - ei ihmisen ole edelleenkään mahdollista matkustaa! Tähän liittyen pidetään yleisenä tietona, että mikään eläinkään ei ole selvinnyt hengissä tälle säteilyvyöhykkeelle tehdystä testistä. Silti, NASAn mukaan siitä olisi selvitynyt parisen tusinaa astronauttia, ja ilman mitään säteilystä aiheutuneita sairauksia. Voiko tämä tosiaan pitää paikkaansa? Tämä kuulostaa mielestäni kieltämättä vähintään hyvin erikoiselle, sillä luulisi, että mikäli säteilyvyöhyke ei olisi ihmiselle vaarallinen, että monet muutkin valtiot olisivat tähän päivään mennessä tehneet lukuisia miehitettyjä avaruuslentoja maan kiertoradan ja sätelyvyöhykkeen ulkopuolelle, kuten esimerkiksi Kuun pinnalle?