Case study: Black budget & deep underground bases and tunnels

Kaikkein uskomattomin Ihmisten 1900-luvun alun jälkeen tekemistä rakennelmista on eittämättä Yhdysvaltain armeijan ylläpitämä, valtion omistama laaja maanalainen salainen tukikohta- ja tunneliverkosto, joka on mittasuhteiltaan lähes käsittämätön. Maanalaisten tukikohtien todellinen käyttötarkoitus, ja suuressa osissa tapauksia niiden olemassaolokin pidetään Yhdysvalloissa ehdottoman salaisina. Käytännössä mitään tietoa ei julkaista kansalliseen turvallisuuteen vedoten. Tämä onkin sinänsä totta, sillä nämä maanalaiset tukikohdat tosiaan liittyvät vahvasti Yhdysvaltojen kansalliseen turvallisuuteen. Sitä ei kuitenkaan kerrota, miten ne liittyvät myös osaksi suurempaa suunnitelmaa, jonka keskeisenä osana on ufoihin liittyvä salassapito. Eikä sitä kerrota, milloin ja mihin näitä rakennelmia tullaan viime kädessä käyttämään.

Yhdysvalloissa ”Black budget” koostuu valtion eri lähteistä keräämistään tuloista, ja on vuositasolla arviolta käsittämättömät 1,25 triljoonaa dollaria eli 1 250 000 000 000 dollaria.  ”Black budgetin” varoilla rahoitetaan valtion ja erityisesti puolustushallinnon ylläpitämiä salaisia toimintoja ja hankkeita, joita kutsutaan yleisesti nimellä ”black projects”. Näitä toimintoja ja hankkeita toteutetaan Yhdysvaltain armeijan, sekä muiden valtion hallinnon organisaatioista, kuten FBI:ssä ja CIA:ssa.

Tietty osuus ”black budgetista” osuus varoista käytetään salaisiin sotilaallisiin hankkeisiin, kuten erilaisten kokeellisten lentoalusten valmistamiseen. Valtaosa näistä varoista on käytetty kuitenkin salaisten maanalaisten tukikohtien ja niitä yhdistävien tunneleiden rakentamiseen.  Tästä ”black budgetista” on kyetty sijoittamaan näihin rakennustöihin käytännössä rajoittamattomasti taloudellisia resursseja. Kuvittele tilanne, jossa kustannuksissa ei tarvitse säästellä, käytössä on maailman edistynein teknologia, ja suurin rajoite maanalaisen tukikohdan rakentamiselle on ainoastaan ihmisten mielikuvitus ja tekninen osaaminen. Tämä on mahdollistanut rakentaa viime vuosikymmenien aikana ilmiömäisiä, mittasuhteiltaan valtavia maanalaisia komplekseja.

Yhdysvalloissa erilaisia armeijan maanalaisia tukikohtia (deep underground military bases = DUMBS) on rakennettu systemaattisesti jo 1940-luvulta lähtien, aluksi vielä varsin maltillisesti ja pienimuotoisesti, mutta 1960-lähtien jo suuremmassa laajuudessa ja entistä syvemmällä. Useimmat näistä tukikohdista pyritty rakentamaan alueille, joissa esiintyy mahdollisimman vähän seismologista toimintaa.  Näiden maanalaisen tukikohdan yläpuolella sijaitsee valtion tai armeijan ylläpitämä sotilas- tai tutkimuskeskus.

Maanalaisten tukikohtien toiminnassa ovat mukana Yhdysvaltain armeijan ja puolustusministeriön lisäksi lukuisia muitakin organisaatioita, kuten vuonna 1952 perustettu Kansallinen turvallisuusvirasto eli National Security Agency (NSA). Kerrotaan, että NSA perustettiin alunperin nimenomaan käsittelemään avaruusolentoihin liittyviä asioita. Nykyään NSA:n päätoimialue on vakoilu ja eloktroninen seuranta. Tukikohtien toiminnassa on mukana myös vuonna 1947 perustettu Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu eli Central Intelligence Agency (CIA). Mukana toiminnassa on myös National Reconnaissance Office (NRO), joka onYhdysvaltain puolustusviraston alainen virasto. Nämä organisaatiot ovat osaltaan mukana myös ufoihin liittyvissä salailuoperaatiossa. Nämä eivät kuitenkaan ole ainoita, sillä yhteensä runsaat kymmenen itsenäistä salaista virastoa, jotka eivät ole vastuussa Yhdysvaltain hallitukselle, ovat tavalla tai toisalla mukana maanalaisten tukikohtien toiminnassa.

Lukuisissa tukikohdissa toteutetaan ”black projectin” salaisia sotilasprojekteja, kuten ilmavoimien teknisiä testejä mm. energiaan, magneettiseen antigravitaatioon ja aseistuksiin liittyen. Tietyissä tukikohdissa säilytetään ja tutkitaan myös ufoihin liittyvää teknologiaa. Edellisten lisäksi näissä tukikohdissa tapahtuu myös paljon muutakin, jotka liittyvät avaruusolentoihin.

Tukikohtien välistä tunneliverkostoa on kaivettu ja laajennettu valtavilla porajärjestelmillä, joita on 1970-luvulta saakka kutsuttu lyhenteellä TBM. Nämä massiiviset porat ovat mahdollistaneet tarvittaessa yli kymmenen kilometrin tunneliosuuden poraamisen vuorokaudessa. Nämä porajärjestelmät ovat ydinkäyttöisiä, ja niillä on mahdollista tehdä tunnelia myös kiinteään kallioon. Tällöin ne sulattavat kallion ja tunnelin reunaan tulee lasimainen viimeistely. Viimeisten vuosikymmenten aikana erilaiset rakennustyöt maan alla ovat kiihtyneet entisestään, ja viimeistään 1980-luvulta saakka nämä rakennustyöt ovat olleet käynnissä keskeytyksettä, kirjaimellisesti yötä päivää.

Armeijan salaisten maanalaisten tukikohtien lukumäärän arvioidaan tällä hetkellä olevan vähintään 132. Mahdollisesti – ja oman näkemykseni mukaan myös hyvin todennäköisesti - lukumäärä on suurempikin. Internetistä on löydettävissä tietoa runsaan sadan maanalaisen tukikohdan sijainnista, tosin tietty osuus internetissä luetelluista paikoista ovat suhteellisen pienimuotoisia, eivätkä kaikilta osin välttämättä liity tähän salaiseen tukikohtaverkostoon. Julkisuudessa luetellut tukikohdat ovat kuitenkin vain osatotuus niiden määrästä. Erään tiedon mukaan maanalaisten tukikohtien määrä olisi nykyään kaikkiaan yli 300 Pohjois-Amerikan alueella (Yhdysvallat - Kanada - Meksiko). Mannermaanalaisten tukikohtien lisäksi on olemassa myös tukikohtia meren alla, kuten Kalifornian edustalla.

Tukikohdat sijaitsevat syvällä maakuoren alla. Ja kun kirjoitan syvällä, niin myös tarkoitan sitä. Ne sijaitsevat nimittäin on paikasta riippuen keskimäärin noin 2,5 – 7,0 kilometrin syvyydessä, ja jokainen näistä on myös rakennettu useaan tasoon. Maanalaisiin tukikohtiin pääsee maantasosta magneettisesti toimivilla hisseillä, joissa ei ole erillistä hissikaapelia. Syvyyden johdosta tukikohdat on suunniteltu myös kestämään mitkä tahansa luonnonkatastrofit, sekä esimerkiksi ydinaseen voiman maan pinnalla.

Tukikohtien mittasuhteet ovat myös valtavia, niiden varustus erittäin monipuolinen, ja ne onkin suunniteltu eräänlaisiksi omavaraisiksi maanalaisiksi yhdyskunniksi. Niissä pystytään esimerkiksi viljelemään ruokaa, samoin kuin ilmastointi on järjestetty omavaraiseksi. Maan alla energialaitoksia, sekä tuotantotehtaita, jotka pystyvät tuottamaan käytännössä mitä tahansa ultramodernilla teknologialla. Kooltaan näiden tukikohtien kerrotaan olevan keskimäärin 22 kuutiokilometristä aina noin 30 kuutiokilometriin saakka.  Näihin maanalaisiin rakennelmiin arvioidaan mahtuvan majoittumaan tarvittaessa yhteensä lukuisia miljoonia ihmisiä. Ihmisiä tai avaruusolentoja. 

Lähes kaikkia tukikohtia yhdistää tunneliverkosto, joissa kulkemiseen käytetään erilaisia junajärjestelmiä, ja uusimmilla osuuksilla edistyksellisiä magneettijunia, joiden nopeus kerrotaan yltävän parhaimmillaan yli 2000 kilometrin tunnissa. Ne toimivat sähkömagneettisen työntövoiman turvin. Tätä tekniikkaa on otettu vähitellen käyttöön tukikohtia yhdistävissä tunneleissä jo 1970-luvulta lähtien. Magneettijunat mahdollistavat ihmisten siirtymisen tukikohdasta toiseen tarvittaessa muutamassa minuutissa.

Huomattavaa on, että maanalaisten tukikohtien ja magneettijunien verkosto ei rajoitu pelkästään Yhdysvaltoihin, vaan kyseessä on maailmanlaajuinen verkosto, jossa mukana ovat mm. Australiassa, Saudi-Arabiassa, sekä monissa muissa maissa olevia maanalaisia sotilaallisia tukikohtia, jotka ovat Yhdysvaltojen armeijan hallinnassa. TBM-tyyppisiä porajärjestelmiä on käytössä Yhdysvaltojen lisäksi myös muualla.

Edellisten lisäksi on olemassa myös lukuisia kansallisia salaisia maanalaisia tukikohtia, kuten Kiinassa, Venäjällä, Iso-Britanniassa, jotka on myös yhdistetty tunneleilla. Maanalaisten tukikohtien määrä maailmanlaajuisesti lasketaan kuitenkin tuhansissa. Maanalainen rataverkosto onkin maailmanlaajuinen.