sunnuntai 5. elokuuta 2012

Project Bluebeam; HAARP & Low Frequency Waves (part 2)

Miten uutta maailmanjärjestystä tavoitteleva "bluebeam" projekti aiottaisiin teknisesti toteuttaa?

HAARP on käytännössä jo maailmanlaajuinen järjestelmä.
Vuonna 1992 aloitettu HAARP (High Frequency Active Auroral Research Program), virallisesti inosfäärin tutkimusprojekti, on todellisuudessa radioaaltoihin perustuva, maailman suurin pulssiase. Tähän projektiin liittyvät rakennustyöt aloitettiin vuonna 1994, ja niiden kerrotaan valmistuneen lopullisesti vuonna 2007. Sen pääohjauspaikka sijaitsee Alaskassa, noin 200 mailia koilliseen Anchoragesta. Siellä viisi, 3600 hevosvoimaista diesel-generaattoria tuottaa energian, joka on mahdollista ohjata taivaalle haluttuun kohtaan. Vaikka HAARPin pääkeskus sijaitsee Alaskassa, järjestelmä on kuitenkin kokonaisuudessaan maailmanlaajuinen. Esimerkiksi monikansallista, Skandinaviassa toimivaa EISCAT -tutkajärjestelmäa, jonka vaikutusalueella ovat Norja, Ruotsi ja Suomi, voidaan tarvittaessa hyödyntää myös  HAARP -järjestelmän yhteydessä, vaikka kyseessä onkin periaatteessa erillinen järjestelmä. Myös muita vastaavia tutkajärjestelmiä ympäri maapalloa on HAARP -järjestelmässä mahdollista hyödyntää äärimmäisen edistyneen teknologian avulla.  

Yhdysvaltojen ilmavoimien Alaskan
HAARP -keskuksessa sijaitsee
esimerkiksi 180 metallista "haravatankoa",
jotka välittävät signaaleja ilmakehään
ja eri satelliiteille. 
HAARPissa lukuisten tutkalautasten kautta maan ilmakehään lähetetään signaaleja, jolla voidaan esimerkiksi lämmittää ilmakehää ja sitä kautta saada aikaiseksi erilaisia vaikutuksia. Signaalit voidaan lähettää myös NASAn salaisiin satelliitteihin, joiden kautta signaalin vaikutus saadaan lähetettyä haluttuun kohtaan maapallolla. HAARP -järjestelmän avulla on siis mahdollista vaikuttaa sääilmiöihin ja luoda esimerkiksi alueellisia hirmumyrskyjä ja maanjäristyksiä. HAARPin avulla on mahdollista myös vaikuttaa sähköisiin asejärjestelmiin, ja esimerkiksi tuhota rakettien laukaisujärjestelmiä. HAARPin avulla on myös mahdollista lähettää Mind Control -tekniikkaan liittyviä elektromagneettisia aaltoja haluttuun kohteeseen, eli ihmiseen. Korkeataajuuksiset, äärimmäisen voimakkaat radioaallot on suunniteltu siis toimivan elektronisena aseena. Käytössä on myös erittäin matalia aaltoja, joista kaikkein matalin on ELF (Extremely Low Frecuency). Lisäksi käytössä on VLF (Very Low Frecuency) sekä LF (Low Frecuency). Kyseessä on elektronisista telepatiamenetelmistä, jotka vaikuttavat suoraan ihmisten aivoihin monella tasolla. 

Esimerkkinä otettakoon esille ELF-aallot, joiden pituudesta ja ihmisten ominaisuuksista riippuen vaikutukset voivat olla:
  • lievä tai täydellinen keskittymisen ja muistin katoaminen, joka voi kestää muutamasta sekunnista muutamaan minuuttiin
  • äärimmäinen väsymys ilman näkyvää syytä, joka saattaa aiheuttaa 12-20 tunnin nukkumisen
  • äärimmäinen piristävä vaikutus, jolloin voit valvoa 22-48 tuntia, ja olosi on kummallinen
  • surinaa, naksuntaa ja hurinaa korvissa, ja pahimmillaan aiheuttaa kipua tärykalvoon
  • tunne pään paineesta
  • muuttunut makuaisti; metallinen maku
  • silmissä nähtäviä välähdyksiä valosta sekä valonsäteitä
  • päässä kuultavia ääniä sekä sanoja
  • tietoisuus siitä missä voi nähdä ufon
  • "halvaantuminen" vuoteessa tilanteeseen, jossa et voi liikkua sekä kehoitus siihen, että tilannetta ei kannata vastustella. Tällöin on lisäksi mahdollista tuntea jonkun olennon läsnäolo vierellä.
  • näyt haamuista, valopalloista, demoneista sekä humanoideista
  • kokemukset sielun irtaantumisesta kehosta, sekä kehon ulkopuoliset kokemukset
  • korkea ruumiinlämpö, sekä korkea syke paikallaan istuessa ilman lääketieteellistä syytä


Mikäli edellä mainitut oireet ovat todellisia, ne vaikuttavat viittaavan vähintään epäsuorasti humanoideihin sekä ufoihin, joka tukisi osaltaan myös sitä väitettä, että "New World Order-salaliitto" on todellinen ja, että ne tosiaan saattavat liittyä olennaisesti myös ufo-yhteyksiin.

GWEN Towers -mastoverkko kattaa
koko Yhdysvaltojen alueen.
Yhdysvalloissa on rakennettu erillinen GWEN Tower -mastoverkko, jossa yhden tornin vaikutusalue on noin 200 mailia ja, joka kattaa koko Yhdysvaltojen alueen, sekä mahdollisesti myös pienen osan keski-Amerikkaa. Muualla maapallolla Gwen -torneina (matalien aaltojen ja ääniaaltojen välittämisessä) hyödynnetään muita kansainvälisiä tutka- ja tornijärjestelmiä, joihin viittasin aiemmin. Aalto-linkkeinä voivat toimia edellisten lisäksi myös esimerkiksi aivan normaalit matkapuhelintornit, joita on valmiiksi rakennettu tiiviisti lähes ympäri maailman.

Joka tapauksessa, väitetään, että olemassa olevien Gwen -tornien (GWEN towers, Ground Wave Emergency Network) tekniikan avulla on mahdollista luoda myös korvin kuultava äänimaailma, jotka tukevat osaltaan hologrammiesityksiä sen lisäksi, että niitä hyödynnetään myös haitallisten ELF-aaltojen välittämiseen ihmisille. Väitetään, että nämä aallot voivat aiheuttaa välittömien oireiden lisäksi esimerkiksi myös hitaammin kehittyviä sairauksia, kuten aivosyöpää. Bluebeam-teorian mukaan tornijärjestelmää voidaan hyödyntää lisäksi välittämällä voimakkaita aaltoilmpulseja ilmakehään, joilla pyritään vaikuttamaan haitallisesti sääilmiöihin, sekä voimistamaan niitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.